Ilkka Paananen teki elämänsä kaupan

Julkaistu:

Mercurius-palkitun Ilkka Paanasen Sumea on nyt osa Digital Chocolatea
Ilkka Paananen on yksi kolmesta myynnin menestyjästä, jotka viime vuonna palkittiin ensi kertaa Suomessa jaetuilla Mercurius-palkinnoilla. Puoli vuotta sen jälkeen hän teki tähän asti suurimmat kauppansa myymällä mobiilipelejä valmistavan yhtiönsä Sumean yhdysvaltalaiselle Digital Chocolatelle.

Tänä kesänä tehdyssä yrityskaupassa aktiivinen osapuoli oli amerikkalaisostaja. Digital Chocolate ja sen perustaja, maailman merkittävimpiin pelialan vaikuttajiin kuuluva Trip Hawkins, joka urallaan on muun muassa johtanut Applen markkinointia ja perustanut maailman suurimman pelialan yrityksen Electronic Artsin.

Hawkins kiinnostui yhtiöstä juuri samasta syystä kuin Paananen sai Mercurius-palkintonsa: Sumea on onnistunut myymään itsensä merkittävien eurooppalaisten teleoperaattoreitten ja suurimpien kännykkävalmistajien kumppaniksi.

Nyt Paananen on Digital Chocolaten Euroopan-toimintojen toimitusjohtaja. Muutaman viikon päästä hän matkustaa Kaliforniaan opettamaan sumealaisia myyntitaitoja Digital Chocolaten USA-organisaatiolle. Ennen yrityskauppaa Sumealla oli Yhdysvalloissa vain yhden hengen myyntikonttori Kaliforniassa, nyt käytössä on 30 hengen joukko.

Kuluva vuosi on ollut Sumealle menestyksekäs. Tuotekehitysputki on tuottanut tasaiseen tahtiin uusia pelejä. Niin pitää ollakin, sillä pelituotteen elinikä on vain noin vuosi.

– Kilpailu operaattoreiden huomiosta kiristyy koko ajan. Tarvitaan todella ammattitaitoista myyntihenkilöstöä ja sitä pitää olla paljon. Asiakkaat myös odottavat meiltä tukea pelien markkinoinnissa. Vastavuoroisesti me saamme näkyvyyttä operaattoreitten kanavissa.

Paananen lupaa, että Digital Chocolaten Euroopan-pääkonttori pysyy Helsingissä ja tarjoaa näin töitä suomalaisille osaajille.

– Haluaisimme myös laajentaa suomalaista kumppaniverkostoa, mutta ammattimaisesti toimivia pelintekijäyrityksiä on valitettavan vähän.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    2. 2

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    3. 3

      Kosmonauttien käsistä kellohipsterien ranteisiin

    4. 4

      EU poisti Kreikan budjettivajeiden mustalta listalta

    5. 5

      Saksan vaalitulos painaa euroa

    6. 6

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    7. 7

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    8. 8

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    9. 9

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    10. 10

      Saksan vaalit muuttaa hallituksen – kiristyykö eurokuri?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    2. 2

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    3. 3

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    4. 4

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    5. 5

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    6. 6

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    7. 7

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    8. 8

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    9. 9

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    10. 10

      Saksan vaalitulos syöksee euro­alueen yhden­tymisen epä­varmuuden aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    11. Näytä lisää