Aasian-liikenteeseenlisätilaa Helsinki-Vantaalla

Kolmasosa matkustajista kulkeevastaisuudessa uusien tilojen kautta

Helsinki-Vantaan ulkomaanterminaalin laajennusosa on viittä vaille valmis, ja uudet tilat otetaan käyttöön viikon kuluttua 31. elokuuta.

Noin kolmasosa Helsinki-Vantaan matkustajista kulkee vastaisuudessa uusien kaukoliikenteen tilojen kautta. Uusi alue palvelee etenkin Finnairin Aasian-lentojen matkustajia.

– Aasian-luvuissa on nähty hurjia kasvuprosentteja. Kaukoidän liikenne nousee lentoaseman tärkeimpien matkustajaryhmien joukkoon, sanoo lentoasemajohtaja Ari Tulensalo Ilmailulaitoksesta.

Helsinki-Vantaan Aasian-liikenteen matkustajamäärä oli viime vuonna noin 400 000 ja määrä nousee tänä vuonna. Suurin osa matkustajista on Kaukoidästä.

Kaikkiaankin matkustajamäärät ovat kasvaneet Helsinki-Vantaalla tänä vuonna yli kymmenen prosentin vauhtia. Siksi Tulensalo uskaltaa luvata uuden matkustajaennätyksen syntyvän.

– Kymmenen miljoonaa menee rikki tänä vuonna, uskoo Tulensalo.

Tiloihin uusiostoskeskus

Uusin laajennus on lentoaseman kuudes 20 vuoden sisällä. 21 miljoonaa euroa maksava laajennus nostaa lento-aseman pinta-alaa 6 000 neliömetriä 117 000 neliömetriin, ja matkustajakapasiteetti nousee nykyisestä 12 miljoonasta matkustajasta 15 miljoonaan matkustajaan. Se riittää pitkäksi aikaa, eikä uusia laajennuksia ole nyt suunnitteilla.

Laajennusosaan sijoittuu uusi ostoskeskus sekä kaksi liikemiesloungea. Samalla passintarkastuspisteiden määrä nousee nykyisestä kymmenestä 30:een. Tämä nopeuttaa transfer-matkustajien koneenvaihtoa, mikä on tärkeää etenkin Finnairille.

Suorin reitti Euroopasta Kaukoitään ja päinvastoin kulkee Helsingin yli. Finnair haluaa napata tästä liikenteestä merkittävän osan.

Finnair on kolminkertaistanut viikkovuorojensa määrän Kaukoitään muutamassa vuodessa ja aikoo lisätä vuoroja jatkossakin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    2. 2

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Tällainen johtaja Alkoon halutaan: 7 kriteeriä

    5. 5

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    6. 6

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    7. 7

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    8. 8

      Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

    9. 9

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    10. 10

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    3. 3

      Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

    4. 4

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    5. 5

      Homepommit ostajan vastuulle? 5 keinoa välttää kalliit riidat

    6. 6

      Muut eivät huoli nurin mennyttä eläkekassaa – lasku lankeamassa kaikille palkansaajille

    7. 7

      Burger Kingin menestys Suomessa yllätti – tulossa 10–15 uutta ravintolaa tänä vuonna

    8. 8

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    9. 9

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    10. 10

      Rakennusliitto pillastui suunnitelmasta "tuoda rakentajia Afrikasta ja Kiinasta"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    9. 9

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    10. 10

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    11. Näytä lisää