Uusi tietosuojalaki säätää suoramarkkinointia

Julkaistu:

Sähköisen suoramainonnan luonne pitää näkyä jo otsikossa

Ensi viikon keskiviikkona voimaan tuleva sähköisen viestinnän tietosuojalaki tuo uusia säädöksiä viestinnän tunnistamistietojen ja paikkatietojen käsittelyyn. Sähköiseltä suoramarkkinoinnilta laki vaatii tarkkoja lähettäjätietoja ja lupaa hieman helpotusta markkinointiin omille asiakkaille.

Tunnistetietojen käsittelyoikeudet ja -velvollisuudet laajenevat teleyrityksistä yhteisötilaajiin eli kaikkiin niihin yrityksiin ja yhteisöihin, jotka käsittelevät viestintäverkossaan käyttäjien luottamuksellisia tietoja.

Paikkatietojen käsittely edellyttää uuden lain mukaan aina paikannettavan lupaa. Alle 15-vuotiaan paikantamista koskevan luvan antaa huoltaja.

Suoramarkkinointiviesti on lain mukaan voitava selvästi ja yksiselitteisesti tunnistaa markkinoinniksi jo sitä vastaanottaessa. Esimerkiksi, jo sähköpostiviestin otsikon on kerrottava sisällöstä.

Sellaista markkinointiviestiä ei saa lähettää, jossa lähettäjän henkilöllisyys on peitetty tai salattu. Viestissä pitää aina olla osoite, johon voi lähettää markkinointikiellon.

Kuluttajille suunnattuun sähköiseen suoramarkkinointiin yritys tarvitsee yhä etukäteissuostumuksen.

Lievennystä uusi laki tuo eräisiin tapauksiin, joissa markkinointi on suunnattu yrityksen omille kuluttaja-asiakkaille, kun nämä ovat antaneet yhteystietonsa tavaran tai palvelun myynnin yhteydessä. Heille yritys saa markkinoida omia palvelujaan tai tuotteitaan, jos ne ovat samankaltaisia kuin asiakkaan aiemmin hankkima.

Pesukoneen ostajalle saa siis vastedes mainostaa kuivausrumpua, jos hän on luovuttanut yhteystietonsa yritykselle pesukonekaupan yhteydessä.

Tällaisestakin mainonnasta pitää aina voida kieltäytyä. Selkeä ja lisämaksuton kielto-oikeus on annettava jo silloin, kun asiakas antaa laskutustietonsa, ja aina, kun yritys lähettää hänelle viestejä.

Kieltäytymismahdollisuudesta pitää selvästi ilmoittaa jo tietojen keräämisen yhteydessä. Käyttäjän pyynnöstä teleyrityksellä ja yhteisötilaajalla on oikeus estää suoramarkkinoinnin vastaanottaminen eli suodattaa sähköpostiin tulevia viestejä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Delta-konsernin asentajat menevät lakkoon ensi yönä

    3. 3

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    4. 4

      Incap saa uuden toimitusjohtajan

    5. 5

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    6. 6

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    7. 7

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    8. 8

      HKScanin virolaisen hautomon roskiksesta löytyi eläviä kananpoikia

    9. 9

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    10. 10

      EKP:n pääjohtaja: Keskuspankkien pitää valmistautua uusiin haasteisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    3. 3

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    4. 4

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    5. 5

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    6. 6

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    7. 7

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    8. 8

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    9. 9

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    10. 10

      Trump uhkaa hallinnon sulkemisella, jos Meksikon muuria ei rakenneta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää