Viasys hakee verkostosta kasvua

Yrittäjähenkisyys, yksilöiden arvostaminen, itsensä kehittäminen, innovatiivisuus ja myönteisyys – siinä Viasys Oy:n perusarvot.

Ensimmäinen arvoista konkretisoituu siinä, että Viasysin henkilökunta on nykyään myös yhtiön suurin omistaja.

– Lisäksi se näkyy siinä, että kun nämä kaverit ovat mukana projekteissa, niitä tehdään liiketaloudellisista lähtökohdista, muistuttaa Viasysin toimitusjohtaja Heikki Halttula.

Yhtiön liiketoiminta onkin kehittynyt suotuisasti. Yhdyskuntatekniikan suunnitteluun ja rakentamiseen ohjelmistoja kehittävä Viasys pyörittää 22 hengen voimin vajaan kolmen miljoonan euron liikevaihtoa.

Osana pohjoismaista yhteistyöverkostoa se on noin 300 tieto- ja yhdyskuntatekniikan ammattilaisen asiantuntijaorganisaatio, jolla on asiakkaita ympäri maailmaa.

Vianova Systems muodostuu 21 erillisestä yhtiöstä yhdeksässä eri maassa. Syksyllä kaikki yhtiöt pannaan yhden brändin alle, ja Viasyskin muuttuu Vianova Systems Finlandiksi.

– Ideana on, että jokainen maa keskittyy siihen, missä se on paras ja sitä kautta asiakkaamme saavat suurimman edun.

Suomalaiset ovat erityisen osaavia visualisoinnissa.

– Lisäksi meillä on Pohjoismaissa maailman vaikeimmat olosuhteet rakentamiselle, mikä tekee täällä suunnitelluista ohjelmista erittäin kilpailukykyisiä missä tahansa.

Teknologia on muuttanut suunnittelua hurjasti. Yhdyskuntasuunnittelun diplomi-insinööri muistelee, miten hän aikanaan teki opiskelijana laskelmia taskulaskimella. Nyt suunnittelijoilla on käytössään virtuaalimalleja.

– Mutta ei tämä helppoa ole ollut. Aluksi näille tuotteille piti saada luotua markkinat. Nykyään ymmärretään jo, miten mallien avulla suunnitteluvirheet huomataan helpommin ja sitä kautta säästetään paljon rahaa.

Kun toimittaja ehdottaa, että virtuaalimalleihin lisättäisiin pari talvista auraamatonta kaistaa liikennettä sotkemaan, Halttula toteaa, että teknologia mahdollistaakin jo yhä todenmukaisempien mallien luomisen. Mutta paljon on myös kehitettävää.

– Ei riitä, että tehdään vain hyvännäköisiä malleja. Niiden pitää myös tuoda lisäarvoa asiakkaalle, Halttula muistuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    3. 3

      Reipas ralli jatkuu pörsseissä – pankkiosakkeet pomppasivat

    4. 4

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    5. 5

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    6. 6

      Helsingin pörssiin tungosta: taas uusi yhtiö listautumassa

    7. 7

      ”Ääritunnelmat” vaihtuivat helpotukseen – pitkät korot voivat nousta ja euro vahvistua

    8. 8

      OP ja Fortum rakentavat yhdessä latauspisteitä sähköautoille

    9. 9

      Opecilta odotetaan uusia tuotanto­rajoituksia – öljyn hinta nousussa

    10. 10

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    5. 5

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    6. 6

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    7. 7

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    8. 8

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    9. 9

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    10. 10

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää