Miljoonan vahingon raja täyteen

Julkaistu:

Suomessa suuronnettomuuksilta on vältytty, mutta maailmalla hurrikaani Charley tuo vakuuttajille kalliin laskun

Hurrikaani Charley teki pahaa jälkeä viime viikonloppuna Floridassa. Meillä koti-Suomessa muutaman viikon takaisten tulvien jälkiä korjaillaan yhä ja laskuja aletaan ynnätä. Voisi kuvitella, että vakuutusyhtiöissä pyyhittäisiin nyt kylmää hikeä otsalta.

Maailmalla näin kyllä tehdäänkin, mutta ei Suomessa. Suomalaisyhtiöt pääsevät pälkähästä, sillä vakuutusyhtiöt eivät pääsääntöisesti korvaa tulvavahinkoja.

Itse asiassa tämä vuosi on ollut vakuutusyhtiöille hyvä vahinkovuosi. On vältytty suuronnettomuuksilta ja kuluttajatkin lienevät olleet tavallista varovaisempia liikkeissään. Noin puolet korvauksista nimittäin johtuu yleensä henkilövahingoista.

Vakuutusyhtiöiden keskusliitto kertoo maanantaina tämän vuoden vahinkokehityksestä Suomessa ja maailmalla. Sen mukaan suomalaiset vahinkovakuutusyhtiöt ovat maksaneet tänä vuonna korvausta vahingoista jo miljoona kertaa. Korvausten määrä ei ole kasvanut viime vuodesta.

Vaikka vahinkokehitys Suomessa onkin hyvää, niin uusia haasteita riittää. Liiton mukaan aiempaa enemmän ongelmia syntyy nykyisin matkavakuutusten kanssa. Matkavakuutusten tarjoamasta peruutusturvasta syntyy epäselvyyksiä ja tulkintavaikeuksia, kun järjestettyjen valmismatkojen ohella omatoimimatkojen määrä kasvaa, ja lentoliput ostetaan ja hotellit varataan itse internetistä.

Hurrikaani Charleystavakuuttajille kallis lasku

Maailmalla tilanne on paljon huonompi ja suomalaistenkin kukkaroissa mittavammat luonnonkatastrofit voivat tuntua jälleenvakuuttamisen kautta.

Hurrikaani Charleyn aiheuttama lasku vakuutusyhtiöille näyttää nousevan kalliimmaksi kuin mikään muu luonnonkatastrofi vuosikausiin. Swiss Re arvioi siitä koituvan vakuutusyhtiöille 5–10 miljardin dollarin menot.

Jo viime vuosikin oli maailmalla vakuuttajille paha, joskaan ei ennätyksellinen vahinkovuosi. Miljardivahinkoja aiheuttaneita luonnonkatastrofeja sattui paljon. Kaikkein suurimmat korvaukset vakuutusyhtiöille on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana aiheuttanut kuitenkin New Yorkin World Trade Centerin terroristi-iskut, joista koitui 21 miljardin dollarin korvaukset vakuutusyhtiöiden maksettaviksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    4. 4

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    8. 8

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    9. 9

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    10. 10

      Onko sinulla iso asuntolaina? Tee tämä laskuharjoitus, pankki neuvoo

    11. Näytä lisää

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää