Venäjä saattaa kieltäytyäKioton ympäristösopimuksesta

Julkaistu:

Putinin tilaama tutkimustuomitsee KiotonsopimuksenvahingolliseksiVenäjän taloudelle

Venäläiset taloustutkijat katsovat Venäjän taloudelle aiheutuvan erittäin suuria menetyksiä, jos maa liittyy kasvihuonekaasuja vähentävään Kioton ympäristösopimukseen. Venäjän presidentin Vladimir Putinin moskovalaiselta Talousanalyysi-instituutilta tammikuussa tilaaman tutkimuksen mukaan Kioton sopimukseen liittyminen hidastaisi oleellisesti tai jopa lopettaisi Venäjän talouskasvun.

Venäläistutkijat katsovat, että sopimus aiheuttaisi Venäjän taloudelle alkuvaiheessa vuosina 2008–2012 kymmenien miljardien dollarien ja tämän jälkeen jopa satojen miljardien dollarien menetykset. Putinin asettaman tavoitteen bruttokansantuotteen kaksinkertaistamisesta kymmenessä vuodessa voisi myös unohtaa.

Tutkimuksen mukaan Venäjän hiilidioksidipäästöt ylittäisivät jo ensimmäisellä sopimuskaudella vuosina 2008–2012 maalle sallitun vuoden 1990 päästökaton. Näin ollen Venäjä ei saisi merkittävää hyötyä myöskään päästökaupasta.

Putin tilasi tutkimuksen pohjustamaan Venäjän johdon päätöstä Kioton sopimukseen liittymisestä. Tutkimustuloksen pohjalta näyttää siltä, että Venäjä ei liittyisi sopimukseen. Venäjää painostetaan kuitenkin ankarasti kansainvälisesti liittymään sopimukseen, koska sen liittyminen pitkälti ratkaisee sopimuksen kohtalon.

EU painostaa Venäjää

Erityisesti Venäjää painostaa liittymään sopimukseen Euroopan unioni. Venäjä saattaakin asettaa suhteet Euroopan unionin kanssa talousnäkökohtien edelle tehdessään päätöstä sopimuksesta.

Sopimuksen arvellaan olleen esillä epävirallisesti myös Venäjän neuvotteluissa EU:n kanssa Maailman kauppajärjestön jäsenyydestä, jotka saatiin päätökseen keväällä. Tuolloin julkisuudessa arvioitiin, että Venäjä on saattanut antaa kulissientakaisen lupauksen sopimukseen liittymisestä vastineena Euroopan unionin tekemille myönnytyksille WTO-neuvotteluissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Nordeassa ”ennennäkemätön” asiakaspako Ruotsissa – Nordea: Täysin normaali tilanne

    6. 6

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    7. 7

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    8. 8

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    9. 9

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    10. 10

      Kun Nordea tulee, miten käy talletussuojan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    3. 3

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    8. 8

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    9. 9

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    10. 10

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää