Epävarmuus Gazprominomistuksesta painoi kurssia

Julkaistu:

Epävarmuus Venäjän Gazprom-kaasumonopolin osakekehityksestä on lisääntynyt huomattavasti sen jälkeen kun Venäjän parlamentin alahuoneesta, valtion duumasta tehtiin keskiviikkona tutkintapyyntö yhtiön ulkomaalaisomistuksesta.

Duuman yhtenäinen Venäjä- valtapuolueen edustaja Juri Saveljev pyysi Venäjän yleistä syyttäjää selvittämään, myyvätkö venäläiset sijoitusyhtiöt lainvastaisesti Gazpromin osakkeita ulkomaille. Tutkimuspyyntö sai Gazpromin osakkeen romahtamaan 13 prosenttia keskiviikkona, ja torstaina menetetystä tuli vain osa takaisin.

Markkinoiden tuoreessa muistissa on, että myös Jukos-ajojahti alkoi viime vuonna ainakin muodollisesti juuri duuman kansanedustajan tutkimuspyynnöstä yleisensyyttäjänvirastolle. Huolestuneisuutta markkinoilla lisäsi vielä se, että tutkimuspyynnön esittäjänä oli Kremlin tukipuolueen kansanedustaja.

Ulkomaalaiset haalivat halpoja osakkeita

Venäjän lain mukaan ulkomaalaiset voivat omistaa vain 20 prosenttia Gazpromin osakkeista. Yhtiön ulkomailla ja Venäjällä noteerattujen osakkeiden markkinat ovatkin eronneet toisistaan niin, että yhtiön ulkomaiset osakkeet ovat yli puolet kalliimpia kuin Venäjällä noteeratut osakkeet.

Tutkimuspyynnön esittäneen kansanedustajan mukaan venäläiset sijoitusyhtiöt rikkovat lakia myydessään ulkomaalaisille Gazpromin osakkeisiin kytkettyjä sitoumuksia, jotka käytännössä tekevät näistä osakkeista ulkomaalaisten omaisuutta.

Gazprom-sitoumuksia myyneet sijoitusyhtiöt väittävät noudattavansa lakia, koska muodollisesti Gazpromin osakkeet eivät mene ulkomaalaisomistukseen. Markkinoilla kuitenkin pelätään, että lain muodollinen noudattaminen ei riitä, vaan lakia pitää noudattaa niin kuin sitä Kremlissä tulkitaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    8. 8

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    9. 9

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    10. 10

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    10. 10

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää