Tilinpäätöskäytäntö heilautti tukevasti

Julkaistu:

M-realin talous- ja rahoitusjohtaja Juhani Pöhön mukaan M-realin osakeannin taustalla on pyrkimys taloudellisen liikkumavaran lisäämiseen. Luottoluokitus on tarkoitus palauttaa entisille tasoille ja tulevaisuudessa myös investoinnit ovat mahdollisia.

M-real siirtyy ensi vuoden alusta alkaen kansainväliseen tilinpäätöskäytäntöön (IFRS). IFRS-tilinpäätöskäytäntöön siirtyminen ensi vuoden lisäsi painetta osakeannin järjestämiseen.

– Pääosin puhutaan Englannista tulevista eläkevastuista, joita ei suomalaisen kirjanpitokäytännön mukaan ole ollut tarpeen huomioida velkoina taseessa, Pöhö sanoi.

Joihinkin omaisuuseriin kohdistuu alaskirjaustarpeita, joiden kokonaissummaksi on arvioitu 115 miljoonaa euroa. Tästä 60 miljoonaa euroa kohdistuu osaan Modo Paperin hankinnan yhteydessä syntyneestä goodwillistä sekä edellä mainitut 55 miljoonaa euroa Savon Selluun ja erikoispaperiliiketoimintaan liittyvään käyttöomaisuuteen.

Pöhön mukaan tilinpäätösmuutoksen vaikutus omaan pääomaan oli ”huomattava”.

M-real arvioi, että IFRS-laskentakäytäntöön siirtymisen seurauksena raportoitu oma pääoma pienenee 320 miljoonaa euroa. Tämä johtuu muutoksista eläkevastuiden, myynti- ja takaisinvuokraussopimusten, verovelan, rahoitusinstrumenttien sekä omaisuuserien arvostuksen kirjaamisessa.

Yhtiön ongelma on myös käyttämätön kapasiteetti.

– Käytännön kapasiteettihan voi silloin kun kaikki käy täysillä olla tasolla 95-96 prosenttia, nyt meillä on suurin piirtein 10 prosenttia kapasiteettia siihen käytettävissä, toimitusjohtaja Hannu Anttila sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    6. 6

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    7. 7

      Tanskan kruunu poikkeuksellisen vahva euroon verrattuna – keskuspankki voi ryhtyä toimiin

    8. 8

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    9. 9

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    10. 10

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    6. 6

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    7. 7

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    8. 8

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää