Ateena potkii digimarkkinoita

Ateenan olympiakisat potkivat television digitalisoitumista eteenpäin monella rintamalla. Kisojen alla digitarjonta on vilkastunut televisioverkon rakentamisessa, päätelaitekaupoissa ja sisältöpalveluissa.

Suomalaisista entistä useampi asuu nykyisin digitaalisen televisioverkon vaikutuspiirissä.

Tänä kesänä itäsuomalaiset pääsivät pujottelemaan digitaalisille kanaville, kun verkko-operaattori Digita muunsi ennen olympialaisten alkua Mikkelin, Kerimäen, Joutsenon, Kolin ja Vuokatin tv-asemat digitaalisiksi.

Digitaalinen verkko näkyy nykyisin 94 prosentille suomalaisista. Analogisten kanavien tarjontaan joutuvat tyytymään enää vain Oulun pohjoispuolella asuvat suomalaiset.

Urheilukanavahoukuttaa digiväkeä

Lisää imua digitaalisen kanavan hankintaan antaa Yleisradio, joka on keskittänyt olympialaisten erikoisohjelmat digitaaliselle Yle24-kanavalle. Kanava näyttää Ateena-tapahtumia kymmenen tuntia päivässä.

Analogisilta kanavilta näkyvät pelkästään urheilun päätapahtumat.

Lisäksi Yleisradio on kehittänyt digitaalisen lähetyksen kylkeen erikoispalveluita, kuten mobiilipalvelut, digitaaliset tekstitv-lähetykset ja tekstiviestinä saatavat kisauutiset.

Sovitinkauppa vilkastui

Elektroniikan tukkukauppiaiden liitto ennustaa, että digisovittimissa menee tänä vuonna Suomessa puolen miljoonan raja rikki.

Sovitinkauppa on tuplaantunut tänä vuonna viime vuodesta. Liiton puheenjohtaja Pentti Karhu näkee, että Ateenan olympialaiset pistävät digikauppaan lisää vauhtia.

”Interaktiivisten mhp-boksien osuus on erityisesti lisääntynyt.”

Ateenan kisat ovat tuoneet vipinää Oulun Limingantullin Prismassa toimivaan Rauta-Arinaan.

”Ihmiset ovat selvästi valpastuneet ja soitelleet, että miten pitää menetellä, että pääsisi katsomaan digitaalisia tv-ohjelmia”, tuoteryhmävastaava Ismo Polo kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    8. 8

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    9. 9

      Sampo otti haltuunsa 280 miljoonan osakepotin – miljoonia osakkeita odottaa mitätöinti

    10. 10

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää