Suomessa eikonekommunikaatiolla röyhistellä

Julkaistu:

Nokia luopui m2m-gatewaystä

Suomalaisista mobiilioperaattoreista niin TeliaSonera kuin Radiolinja/Elisa ovat kumpikin tuotteistaneet jo muutama vuosi sitten m2m-tarpeisiin suunnatut liittymätuotteensa.

Viime syksynä TeliaSonera lanseerasi myös oman M2M Control Gateway -ratkaisunsa jatkoksi liittymille. Elisa käyttää kumppaniensa kehittämissä ratkaisuissa muun muassa konserniyhtiö Esteran lähinnä talotekniikkatarpeisiin tarjoamaa ja ylläpitämää gateway-ratkaisua.

Suomi kapalovaiheessa

Suomessa konekommunikaation markkinat ovat kuitenkin vielä niin kapalovaiheessa, että esimerkiksi Elisan liiketoimintapäällikkö Jari Hyvönen arvioi Suomen alkavan jo jäädä peräpään pitäjäksi, vaikka vasta muutama vuosi sitten suomalaisia pidettiin jopa alueen edelläkävijöinä.

Tuotejohtaja Tuukka Toivonen kuitenkin uskoo tulevaisuuteen: ”Uusia sovellusalueita tulee esille jatkuvasti ja näin ollen myös keväällä 2002 julkistettujen mobiilien Elisa M2M -liittymien kasvuprosentit ovat huomattavia. Langattomien m2m-laitteiden tarjontaa on markkinoilla jo runsaasti, mikä edistää sovellusten yleistymistä. Ideoita sovellettavista kohteista on esitelty lukuisissa alan seminaareissa ja muissa tilaisuuksissa. Näyttää siltä, että aika alkaa olla kypsä näiden ideoiden toteuttamiselle.”

Osastonjohtaja Timo Aarvala TeliaSonera Finlandin mobile data solutions -yksiköstä kertoo Soneran Control- ja Control Plus -m2m -liittymien myyntimääräksi ”muutama kymmenen tuhatta”. Gateway-tuotteelle saatiin kevään 2004 aikana hänen mukaansa muutamia kymmeniä asiakkaita.

Nokia luopuim2m-gatewaystä

Nokia on äskettäin luopunut vuonna 2001 lanseeraamansa M2M Gateway -middleware-tuotteen kehittämisestä ja myynnistä. Se jatkaa kuitenkin m2m-saralla uudella javaa ja gps:ää tukevalla Nokia 12 -korttimoduulilla sekä Nokia 30- ja 31-päätelaitteilla.

Oululaisen langattomiin m2m-ratkaisuihin keskittyvän, vuonna 1999 perustetun Bluepoint Oy:n toimitusjohtaja Markku Lappalainen pitää Nokian luopumista gateway-tuotteista yhtenä takaiskuna suomalaisen m2m-alan standardoitumiselle. Hänen mukaansa sen myötä sovellus- ja ratkaisukehittäjiltä hävisi yksi korkeamman tason rajapintamahdollisuus.

Toisena merkittävänä hidasteena Suomen m2m-markkinoille Lappalainen pitää operaattoreiden edelleen huonoa ymmärrystä sen suhteen, miten m2m-dataliikenne eroaa kuluttajabisneksestä.

Lappalainen on kuitenkin optimistinen alan kehityksen suhteen. ”Markkinat ovat kasvamassa koko ajan, ehkei aivan samaa tahtia mitä huikeissa markkinaennusteissa on povattu, mutta suunta on kuitenkin selvä. Valvottavien ja seurattavien laitteiden määrä on kasvamassa koko ajan ja toimialakohtaisestikin ollaan havahduttu enemmän etähallinnan mahdollisuuksiinkin.”

Konkari varoittaakurottamastakuuta taivaalta

Pisimpään ja sitkeimmin m2m-sanomaa Suomessa on julistanut ja alueen ratkaisuja tarjonnut Klinkmann Oy. Työn tulokset alkavatkin näkyä ainakin asiakasmäärinä.

”Vuositasolla myymme pelkästään Suomessa gsm/gprs-m2m -ratkaisuja noin 500 asiakkaalle. Myymämme päätelaitemäärä on kansainvälisestikin merkittävä”, toimitusjohtaja Seppo Vähimaa arvelee.

Kuitenkin päätelaitemäärän suhteuttaminen asiakasmäärään kertoo hänen mukaansa, että ”vain pieni osa asiakkaiden piloteista läpäisee kehitysvaiheen ja siirtyy todelliseen volyymikäyttöön - ja m2m-tekniikalla aletaan tehdä myös rahaa”.

Onnistuneiden hankkeiden tärkeänä yhteisenä piirteenä hän pitää sitä, että myös laitesovellusta ja toimintamallia on kehitetty, eikä vain korvattu langallista tiedonsiirtoa langattomilla ratkaisuilla.

”Tärkeää on myös, että laitetoiminnasta siirretään langattomaan toimintaan vain todella olennainen tieto ja käyttö eikä kurkoteta kuuta taivaalta ja siirretä langattomasti kaikkea mahdollista tietoa.”

Klinkmannilla onkin rakennettu m2m-tutkailuun paketti, johon kuuluu päätelaitteet, konfiguroitavat perusohjelmistot sms-, gsm-data- ja gprs-tiedonsiirtoon sekä ylätason raportointi. Vähimaan mukaan asiakkaan ensimmäinen sovellus ja nopea pilotointi langattomalle toiminnalle saadaan pystyyn alle 400 euron investoinnilla.Konekommunikaatiolle eli lyhyemmin m2m:lle (machine to machine) on povattu huikeita markkinakasvuja etenkin langattomien gsm- ja wlan-tiedonsiirtotekniikoiden yleistymisen jälkeen. Ja povataan aina vain.

Tänä vuonna muun muassa Allied Business Research on arvioinut, että m2m-laitteiden markkinat kasvavat koko tämän vuosikymmenen ajan 40 prosentin vuosivauhdilla eli selvästi kännykkämarkkinoiden noin kymmentä prosenttia nopeammin; volyymit toki ovat vielä pienempiä.

Jo nyt muun muassa m2m-tarpeisiin suunnattujen gsm-moduulien markkinajohtaja Siemens kuitenkin myy ABR:n mukaan m2m-moduuleja enemmän kuin kännyköitä. Muita maailmanmarkkinoiden isoja m2m-komponenttivalmistajia ovat Sony Ericsson ja kokonaan m2m:lle omistautunut ranskalainen Wavecom.

Maailman konekommunikaatiomarkkinat kasvavat Wireless Data Research Groupin tuoreen tutkimuksen mukaan vuoteen 2008 mennessä 31 miljardiin dollariin. WDR pitää etenkin tuotteisiin kiinnitettäviä, tietoa niistä muutaman metrin etäisyydellä langattomasti kerääviä ja luovuttavia rfid-”lappuja” suurena m2m:n vauhdittajana logistiikka- ja toimitusketjun hallintasovelluksissa.

Maailmalla parikin suurta mobiilioperaattoria on tänä vuonna näkyvästi nostanut m2m:n painoarvoa strategioissaan.

Yhdysvalloissa Cingular Wireless on rummuttanut Mobitex-verkkoaan m2m-tarpeisiin. Euroopassa Orange on aloittanut m2m-yhteistyön Wavecomin ja Alcatelin kanssa Englannin, Ranskan ja Belgian markkinoilla. Tänä vuonna se lupaa avauksia uusillakin alueilla.Konekommunikaatioon liittymiä enemmän kuin kännyköihin?

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    2. 2

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    3. 3

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    6. 6

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    7. 7

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    8. 8

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    9. 9

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    10. 10

      Hypon Brotherus ei usko asuntohintojen pikaiseen nousuun – tarjonnan kasvu painaa hintoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    2. 2

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    3. 3

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    4. 4

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    5. 5

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    6. 6

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    7. 7

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    8. 8

      Spiegel: Saksalaisilla autonvalmistajilla kartelli 1990-luvulta lähtien – sopivat myös dieseleiden päästöistä

    9. 9

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    10. 10

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    5. 5

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    9. 9

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    10. 10

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    11. Näytä lisää