Hintakilpailu piti Finnairin tappiolla

Julkaistu:

Keijo Suila ennustaa uusia konkursseja Pohjoismaiden lentoliikenteessä

Lentoyhtiö Finnair teki huhti–kesäkuussa odotettua heikomman tuloksen, eikä yhtiö näillä näkymin yllä voitolliseen tulokseen kuluvan vuoden aikana. Polttoaineen raju hinnannousu ja kireänä jatkuva hintakilpailu ovat Finnairin mukaan suurimmat syypäät heikkona jatkuvaan kannattavuuden.

– Tulos oli selvä pettymys, Finnairin pääjohtaja Keijo Suila tiivisti tiistaina.

Vielä keväällä Finnair arvioi, että yhtiö pääsee voitolliseen tulokseen tänä vuonna. Nyt tavoite on siirretty ensi vuoteen, Suila tunnusti.

Osavuosikatsaus oli suuri pettymys myös sijoittajille. Tuloksen julkistamisen jälkeen Finnairin osakekurssi vajosi Helsingin pörssissä noin kymmenen prosenttia.

Raju hintakilpailu syö kannattavuutta

Ilmailualan hitaasta elpymisestä kertovat kuitenkin kasvussa olevat matkustajamäärät ja parantunut ennakkovaraustilanne. Finnairin liikevaihto nousi huhti–toukokuussa 11,9 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Vertailussa on kuitenkin otettava huomioon viime vuoden alhaiset matkustajaluvut sars-epidemian takia.

Suilan mukaan alhainen hintataso ja ylikapasiteetti syövät edelleen lentoyhtiöiden kannattavuutta. Rajun hintakilpailun hän arvioi jatkuvan myös vuoden loppupuolella.

Suilan mielestä nykyinen markkinatilanne on kestämätön. Pohjoismaiden lentoliikenteessä onkin hänen mukaansa odotettavissa uusia konkursseja.

– Tappiollisia yhtiöitä on iso liuta. Kaikilla ei ole edellytyksiä jatkaa kestävää liiketoimintaa. Selviytyminen edellyttää lentoyhtiöltä kykyä sopeutua muutoksiin sekä hyvää peruskuntoa ja tasetta.

Säästökuuri etenee aikataulussaan

Finnair kiihdytti itse aggressiivista hintakilpailua ostamalla viime vuoden lopulla halpalentoyhtiö Nordic Airlinkin, joka on työntynyt kilpailija SAS:n kotimarkkinoille Ruotsin, Norjan ja Tanskan vilkkaasti liikennöidyille reiteille. Suilan mukaan Nordic Airlinkin tulos jää ensimmäisenä toimintavuotena tappiolliseksi.

Finnarin raju toiminnan tehostamiskuuri etenee Suilan mukaan aikataulussaan. Suila sanoi, että odotettua heikompi tulos ei näillä näkymin aiheuta muutoksia tai kiristyksiä yhtiön 160 miljoonan euron säästöohjelmaan, josta tänä vuonna toteutuu arviolta kaksi kolmasosaa.

– Finnair etsii koko ajan uusia keinoja toiminnan tehostamiseksi, sanoi Suila.

Tammi–kesäkuun aikana Finnair-konsernin henkilömäärä oli keskimäärin 9579 henkilöä, mikä oli 6,2 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    4. 4

      Kuuden sekunnin testi kertoo, saitko aidon timantin

    5. 5

      Brexit-pako jatkuu: Dublin nappasi toisenkin jättipankin

    6. 6

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    7. 7

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    8. 8

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    9. 9

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    10. 10

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    8. 8

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    9. 9

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    10. 10

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    7. 7

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    8. 8

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    9. 9

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää