Nooa Säästöpankin liiketappio supistui

Julkaistu:

Nooa Säästöpankin liiketappio supistui 1,9 miljoonaan euroon vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Viime vuoden tammi-kesäkuussa liiketappiota kertyi 3,3 miljoonaa euroa.

Pääkaupunkiseudulla toimiva Nooa kertoo, että liiketoiminnan kasvu oli voimakasta. Asiakkaita sillä on 8 000. Pankin yhdeksäs konttori avataan elokuussa Järvenpäässä.

Nooan luotonanto kasvoi ensimmäisellä vuosipuoliskolla 51 prosenttia ja oli kesäkuun lopussa 90,5 miljoonaa euroa. Talletukset ja muu varainhankinta kasvoivat katsauskaudella 35 prosenttia. Vakaavaraisuussuhde oli 41,2 prosenttia.

Nooa kertoo liiketuloksensa jäävän tappiolliseksi myös loppuvuonna, koska pankin henkilöstö-, vuokra- ja markkinointikulut ovat ennakoidusti vielä etupainotteiset. Pankki ennakoi asiakasmäärän ja liiketoimintavolyymien kasvavan edelleen voimakkaasti. Yksityishenkilöt ovat yhä tärkeimpänä kohderyhmänä.

Nooa kertoo vakaavaraisuutensa olevan vahva. Pankin omat varat mahdollistavat sen liiketoimintasuunnitelmaan sisältyvän voimakkaan volyymien ja asiakasmäärän kasvutavoitteen toteutumisen lähivuosien aikana, Nooa toteaa.

Nooan omistavat Pohjola, Suomi-yhtiöt ja 32 säästöpankkia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Menetetyn vuosikymmenen saldo: valtionvelka tuplaantui – työttömyys ei selitä

    10. 10

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    6. 6

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    10. 10

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää