Naisvaltaiselle vaatefirmalle korotus tuo vain pienet säästöt

Julkaistu:

Pienen naisvaltaisen tekstiiliyrityksen tilipussissa perhevapaiden kustannusten tasaus ei juuri tunnu. Nimeään kantavan firman toimitusjohtaja ja suunnittelija Anne Linnonmaa laskee, että vuosilomakustannusten kela-korvausten nosto alentaa yhdestä lapsesta koituvia kuluja vain 400 euroa.

Prosentuaalisesti muutos ei ole suuri, sillä kokonaiskulut voivat olla yli kymmenentuhatta euroa.

– Kokonaiskulut ovat ihan eri mittaluokkaa kuin tuo yksi pikkuinen lomakorvaus. Kaikista suurimman erän vie se, että työntekijät lähtevät ennen aikojaan äitiyslomalle, sijaisia pitää jatkuvasti kouluttaa ja maksaa päällekkäisiä palkkoja koulutuksen ajan, Linnonmaa selventää.

Linnonmaan yritys tekee neuleita Mikkelissä sijaitsevassa tehtaassaan. Työntekijöitä on 35, joista miehiä on vain kaksi. Naisten osuus vastaa hyvin alan yleistä tilannetta, sillä tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa naisia on 92 prosenttia.

Yrityksen kuusivuotisen historian aikana työntekijöille on syntynyt yhteensä 12 lasta. Lasten saamisesta koituvat kustannukset ovat valtavat yhtiö 2,4 miljoonan euron liikevaihtoon suhteutettuna.

– Miksi koetaan, että tämä on asia, mikä firmojen pitää kustantaa, mutta esimerkiksi työttömyys hoidetaan verovaroin? Tässähän tehdään uusi ikäluokka maksamaan veroja kummallekin, sekä isälle että äidille, Linnonmaa toteaa.

Linnonmaan mukaan kela-korvauksen korotus ei ole niin suuri, että työntekijöitä voitaisiin palkata lisää. Tekstiilialan tuottavuuden hän uskoo kuitenkin kohentuvan – tosin vain vähän.

– Alamme on valtavan työvoimanvaltainen verrattuna liikevaihtoon ja me työllistämme paljon. Nykyinen laskentamalli rankaisee niitä, jotka työllistävät eniten ja työllistävät naisia. Se aiheuttaa myös pätkätyöt, vaikka meidän firmassa niitä ei teetetäkään.

Kaikesta huolimatta Linnonmaa kiittelee ministeri Sinikka Mönkärettä siitä, että asialle vihdoinkin tehdään jotain.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    2. 2

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    3. 3

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    4. 4

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    5. 5

      Aktia: Suomen talouskasvu vaatii nyt uusia rakennuspalikoita

    6. 6

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    7. 7

      Peliyhtiö Remedy aloitti pörssissä reippaassa nousussa

    8. 8

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    9. 9

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    6. 6

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    9. 9

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    10. 10

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää