Ranskalaisinsinöörin yritys myy luontokuvia

Julkaistu:

Yritys: Nomads’ Land.

Perustettu: Toukokuussa 2004.

Yrittäjä: Jean-François Maïon, 30.

Liikeidea: Valokuvien myynti "stock photography" -mallin mukaan. Maïon kerää arkistoa luonto- ja henkilökuvista, joita hän ottaa kehitysmaista ja karuista erämaisemista, kuten vuorilta, aavikoilta tai Lapista. Kuvat Maïon myy ja jakelee internetin välityksellä. Liikeidea perustuu retkeily- ja kiipeilykokemukseen, valokuvaustaitoihin sekä uusien teknologioiden ymmärtämiseen ja tehokkaaseen jakeluun pienellä kustannuksella.

Yrityksen sivustolla www.maion.com/nomadsland käy nykyään noin 1 300 kävijää päivittäin. Suurin osa asiakkaista on Yhdysvalloista, ja valokuvat päätyvät esimerkiksi kuvalehtiin, kirjoihin, yritysten esitteisiin ja yksityishenkilöille. Asiakkaat löytävät kuvat hakukoneiden ja pian myös internet-kuvatoimistojen kautta.

Tausta: Yrityksen perustaminen oli tapa hyödyntää 20 vuotta kestänyt harrastus, joka vei aiemminkin yhtä kauan aikaa kuin päivätyö. Maïon on valmistunut diplomi-insinööriksi sekä Ranskassa että Suomessa ja hän on opiskellut myös tv-teknologioita ja tuotantoa. Hänellä on edelleen myös osa-aikatyö diplomi-insinöörinä.

Tavoite: Digitaalisen kuva-arkiston ja myyntikanavien kehittäminen. Ensimmäinen tavoite on saada muutama tuhat korkealaatuista valokuvaa välitettäväksi maailmanlaajuisesti eri kuvatoimistojen kautta, oman sivuston lisäksi, tämän vuoden loppuun mennessä. Tavoitteena on tulevaisuudessa tarjota valokuvauspalveluja myös retkeily- ja kiipeilyvälineiden valmistajille ja alan lehdille.

Mistä neuvoja: Maïon kysyi neuvoa kaupungin ilmaisesta yrittäjyyspalvelusta, mutta totesi, että oli tehokkaampaa etsiä itse vastauksia viranomaisilta ja heidän materiaaleistaan, vaikka etenkään ulkomaalaiselle se ei ollut hauskaa lukemista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    2. 2

      Henkilö- ja pakettiautojen katsastusvälit harvenevat – ei koske yli 10-vuotiaita autoja

    3. 3

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    4. 4

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    5. 5

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    6. 6

      860 000 suomalaista saa asumistukea – määrä pomppasi yli 200 000:lla vuosikymmenessä

    7. 7

      Euro kävi vahvimmillaan sitten viime kesän – keskuspankkiirien kommentit vahvistavat

    8. 8

      HS: Microsoft lakkautti puhelinyksikkönsä – viimeisten työvelvoite päättyi kesäkuussa

    9. 9

      Osakeasunnot kallistuivat pääkaupunkiseudulla

    10. 10

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    3. 3

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    4. 4

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    5. 5

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    6. 6

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    7. 7

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    8. 8

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    9. 9

      Italian pankkien pelastaminen kuohuttaa – veronmaksajien pussille menon piti vaikeutua

    10. 10

      Harvinaisen ankea luku: Ansioiden nousu alhaisinta yli 50 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää