Sijoittajaa viedään – ja toimittajaa

Julkaistu:

Kommentti
Sijoituskauppiaat yrittävät kiertää sijoituspalveluiden ja -rahastojen tarjontaa koskevia rajoituksia sijoittajille suuntaamallaan suoramarkkinoinnilla. Tämän lisäksi – ja rinnalla – rajoituksia kierretään tiedotusvälineiden avulla.

Toimittajien hyväksikäyttö on yhtä yleistä kuin läpinäkyvääkin.

Perusidean mukaan sijoitusten kauppaaminen sijoittajille sujuu helpommin ja kauppiaskin tuntuu luotettavammalta, jos sijoituksesta ja kauppiaasta on julkaistu kirjoituksia luotettavissa ja riippumattomissa tiedotusvälineissä.

Tämä on tärkein syy siihen, että ulkomaisia sijoituskauppiaita ja salkunhoitajia näkyy suomalaistenkin talouslehtien palstoilla yllättävän usein. Toisinaan he kertovat sijoituskohteista, joita suomalaissijoittajille ei oikeastaan saisi tarjota.

Tarkalleen ottaen kyse ei tietenkään ole sijoituspalvelun tarjoamisesta tai sijoitusrahaston markkinoinnista vaan riippumattomasta tiedonvälityksestä. Parhaimmillaan sijoittaja-lukijat saavat uutta ja hyödyllistä tietoa omien sijoitustensa suunnitteluun – mutta pahimmillaan sijoituskauppias voi saada ilosanomansa julkisuuteen sellaisenaan.

Toimittajana on toki imartelevaa vastaanottaa kohteliaita kutsuja ja kuulla ”vain harvoille ja valituille” varattuja esityksiä. Turha omahyväisyys karisee kuitenkin pian, kun vain malttaa miettiä kallis- ja usein myös provisiopalkkaisten sijoituskauppiaiden laskelmoivaa ajankäyttöä.

Rehtien sijoituskauppiaiden lisäksi myös varsinaiset huijarit yrittävät toisinaan saada hyväuskoisten toimittajien avulla vauhtia markkinointiinsa.

Jokin aika sitten sitkeä liikemies soitti useiden viikkojen ajan yllyttäen ”valistamaan asiantuntevia sijoittajalukijoita” ainutlaatuisesta sijoitustavasta, jolla voidaan muutamassa kuukaudessa saavuttaa satojen prosenttien riskittömiä tuottoja. Kyse oli ”salaisesta” kaupankäynnistä ”kansainvälisen öljykaupan takauksilla” tavalla, jolla ovat toistaiseksi rikastuneet vain ”maailman rikkaimmat perheet ja suurimmat pankit”.

Liikemiehen mukaan minun tehtäväni taloustoimittajana olisi ollut osaltani opastaa lukijoita helpon vaurastumisen tiellä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    2. 2

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    3. 3

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    4. 4

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    5. 5

      Henkilö- ja pakettiautojen katsastusvälit harvenevat – ei koske yli 10-vuotiaita autoja

    6. 6

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    7. 7

      Jollan perustajalta startup-alusta – Tavoitteena tuhat yritystä ja miljardi dollaria

    8. 8

      Näin ex-microsoftlaiset loivat itselleen uuden työpaikan – ”Kehuimme maasta taivaaseen”

    9. 9

      Osakeasunnot kallistuivat pääkaupunkiseudulla

    10. 10

      860 000 suomalaista saa asumistukea – määrä pomppasi yli 200 000:lla vuosikymmenessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    3. 3

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    4. 4

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    5. 5

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    6. 6

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    7. 7

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    8. 8

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    9. 9

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    10. 10

      Henkilö- ja pakettiautojen katsastusvälit harvenevat – ei koske yli 10-vuotiaita autoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää