Taloussanomien Kari Kivelä ryhtyy vetämään Iltalehteä

Muun muassa Taloussanomia julkaisevan Startelin ja Uutislehti 100:n nykyinen toimitusjohtaja Kari Kivelä siirtyy Iltalehden kustantajaksi. Startelin vt. toimitusjohtajaksi on nimitetty Taloussanomien vastaava päätoimittaja Juhani Pekkala.

Käytännössä Kivelästä tulee Kustannusosakeyhtiö Iltalehden toimitusjohtaja ja Iltalehden vastaava päätoimittaja.

Uutislehti 100:n vt. toimitusjohtajaksi on nimitetty Iltasanomien markkinointijohtaja Pekka Harju. Sekä Pekkala että Harju hoitavat uusia tehtäviään oman toimensa ohella.

Iltalehden nykyinen vastaava päätoimittaja Petri Hakala siirtyy johtamaan Iltalehden toimitusta päätoimittajana yhdessä päätoimittaja Pauli Aalto-Setälän kanssa.

Iltalehden toimitusjohtajana oman toimensa ohella ollut Veli-Matti Asikainen jatkaa Alma Median sanomalehdistä vastaavan Alpress-divisioonan varatoimitusjohtajana.

Kivelä aloittaa uudessa tehtävässään helmikuun alussa. Hän ei halua vielä tarkemmin kommentoida uutta tehtäväänsä.

Sanoma Osakeyhtiön toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen mielestä Kivelän lähtö on menetys, mutta samalla se antaa mahdollisuuden järjestellä asioita uudelleen.

– Meillä on onneksi organisaatioissa sellainen tilanne, että pystymme vaihtamaan vastuita lennostakin. Vt-järjestelyllä varmistamme, että organisaatioiden toiminta jatkuu ja esimerkiksi hyvin alkanut Uutislehti 100:n haltuunotto jatkuu. Mietimme pysyvämmät järjestelyt rauhallisen tuumauksen jälkeen, Pentikäinen sanoo.

Pentikäisen mukaan yksi mahdollisuus olisi vastaavan päätoimittajan ja toimitusjohtajan tehtävien yhdistäminen.

Pentikäinen oli ennen Sanomien toimitusjohtajuutta STT:n päätoimittaja ja toimitusjohtaja.

–  Mielestäni se ei ollut mitenkään huono malli, Pentikäinen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    3. 3

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    4. 4

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    5. 5

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    6. 6

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    7. 7

      Mitä omistuksiaan valtio voisi myydä? ”Teliaan tai Sampoon voi kallistua”

    8. 8

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    9. 9

      Tokmannin osake sukelsi, Tecnotreen kiri

    10. 10

      Brittilehti: Suomi osoittaa, ettei euro toimi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    3. 3

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    4. 4

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    5. 5

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    6. 6

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    9. 9

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    10. 10

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää