EU-rahaa Pohjois-Suomen verkkohankkeisiin

Julkaistu:

Kuusamon, Taivalkosken, Posion, Sallan ja Oulunkaaren seutukunnat päättivät kesäkuun lopussa eKoillis-Suomi -nimisen kaksivuotisen hankkeen, jossa kehitettiin alueen uusia verkkopalveluita.

Hanketta varten avattiin Auvo.net-niminen internet-palvelu, jonka kautta alueiden asukkaat voivat asioida kuntiin sähköisillä lomakkeilla, esimerkiksi hankkia tilapäisen elintarvikkeiden myyntiluvan ulkotapahtumia varten. Kuntien elimissä asiankäsittelyä on sähköistetty ja viranhaltijat allekirjoittavat käsittelemänsä lomakkeet matkapuhelimien avulla.

Lomakkeiden allekirjoitus perustuu Sonera Mobiilivarmenne -nimiseen palveluun. Sähköisten lomakepalvelujen ohjelmistotoimittajana toimi Avain Technologies Oy.

Palvelun käyttöä varten tarvitaan kaksitaajuusmatkapuhelin, jossa voidaan käyttää sat-ohjelmia (sim applications toolkit). Puhelimen lisäksi tarvitaan varmenneominaisuudet sisältävä sim-kortti ja nelinumeroinen tunnusluku.

Kun käyttäjä haluaa allekirjoittaa lomakkeen, hän antaa sovellukselle matkapuhelinnumeronsa, johon tunnistuspyyntö lähetetään. Myyntilupapäätös allekirjoitetaan vastaamalla palvelun lähettämään viestiin. Käyttäjän tarvitsee muistaa vain nelinumeroinen tunnuslukunsa.

E-kirjojen lainausintoyllätti

EKoillis-Suomi -hankkeen aikana kokeiltiin kahtatoista erilaista sähköistä palvelua. Kuntien asukkailla oli esimerkiksi mahdollisuus lainata sähköisessä muodossa olevia kirjoja tai asioida virtuaalisessa terveyskeskuksessa.

Kuusamon kaupungin atk-yksikön järjestelmäsuunnittelija Pia Rautakorven mukaan sähköisessä muodossa oli aluksi kaikkiaan noin 60 sählöistä kirjaa ja määrää kasvatettiin hankkeen kuluessa sataan kirjaan. Yhden vuoden aikana jokaista teosta lainattiin noin neljätoista kertaa. Rautakorven mukaan e-kirjoja lainattiin huomattavasti ennakoitua enemmän.

Useiden palveluiden, muun muassa sekä e-kirjaston että virtuaalisen terveyskeskuksen toimintaa on tarkoitus jatkaa. EKoillis-Suomi -hankkeen kokonaisbudjetti oli hieman yli 700 000 euroa. Päärahoittajana toimi EU.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Deutsche Bankin ongelmat eivät hellitä

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      ”Huomionarvoinen käänne”: Suomalaiset uskovat kasvun heikkenevän

    6. 6

      Nokian osake kovassa kirissä pörssissä

    7. 7

      Nokian tulos paljon odotettua parempi

    8. 8

      Suomen Pankin tutkimuspäälliköksi nimitetty Esa Jokivuolle

    9. 9

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    10. 10

      Facebook tekee kovaa tulosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Nokian tulos paljon odotettua parempi

    6. 6

      Matkailijat rynnivät Suomeen –”Ihmiset arvostavat luontoa ja elämyksiä”

    7. 7

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    8. 8

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    9. 9

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    10. 10

      Jos haluat matkustaa varman päälle: ”Älä jättäydy yhden kortin varaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää