Pahoinvointivaltio

Julkaistu:

Usea suomalaislehti tarttui viime viikolla uutistoimisto Reutersilta lähteneeseen kepeään jutunpätkään, jossa kerrottiin, etteivät työmyyrinä tunnetut saksalaiset osaa rentoutua kunnolla.

Mitättömän pienen tutkimuksen saama huomio pani miettimään, miksi juuri tämä asia tuntui näin kiinnostavalta. Olisikohan niin, että kotimaan ongelmien puristuksessa on kiva kertoa, ettei muillakaan mene kovin hyvin?

Työuupumisista, lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmien dramaattisesta kasvusta ja holtittomasta alkoholin käytöstä on puhuttu jo pitkään.

Tulin kotimaan lomalla lukeneeksi, että suomalaiset ovat nykyisin Euroopan kärkeä myös ylipainossa sekä särky-, uni- ja mielialalääkkeiden käytössä.

Viimeksi mainittu on kiinnostava sana. Se, että masennuslääkkeistä alettiin puhua mielialalääkkeinä on jollain tapaa oireellinen ilmiö.

Muutenhan meillä on verenpainelääkkeitä ja särkylääkkeitä, eli ongelma tulee selkeästi esiin jo lääkkeen nimessä. Mielialan parantaminen sen sijaan kuulostaa huomattavasti kepeämmältä.

Käänteisellä logiikalla voisimme alkaa puhua hyvinvointivaltion sijaan pahoinvointivaltiosta. Yhteiskunta on mitä ilmeisimmin muuttunut suhteellisen lyhyessä ajassa niin nopeasti, etteivät ihmiset pysy perässä.

Pahoinvointia on toki muuallakin. Deutsche Bankin pääekonomisti Norbert Walter kantoi hänet tavatessani huolta siitä, että Kiinassa ja Intiassa tehdään vuonna 2020 väkilukuun suhteutettuna eniten sekä itsemurhia että murhia maailmassa.

Poikalasten suosiminen ja samanaikainen raju taloudellinen muutos ovat viemässä maita tilanteeseen, jossa ne ovat kohta täynnä hyvin turhautuneita nuoria miehiä, arvioi Walter. On positiivista, että ekonomisti uskalsi katsoa omaa horisonttiaan kauemmaksi.

Saksalainen kirjailija-toimittaja Dirk Kurbjuweit on kiteyttänyt hyvin jotain tämän ajan ongelmasta:

”Meidän aikamme suuri sana on tehokkuus. Sitä ei koskaan vastusteta, ei aseteta kyseenalaiseksi. Kenellekään ei tulisi mieleen puhua tehottomuuden puolesta. Tehokkuus on hyvästä. Tavoitteiden saavuttaminen mahdollisimman pienellä panoksella voi olla vain hyvä asia.

”Ja kuitenkin uskon, että maailma, jonka yhteisenä nimittäjänä on suuri, kaikkea hallitseva tehokkuus, ei ole mitenkään erityisen hyvä tai elämisen arvoinen maailma.

”Tämä on se paradoksi, joka piilee tuon sanan takana: Lähes jokaisessa yksittäisessä asiassa on todennäköisesti oikein toimia tehokkaasti. Mutta kun kaikki kaikkialla toimivat tehokkaasti, tuloksena on jotain viallista”.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    3. 3

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    4. 4

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    5. 5

      OP: Suhdannenousu vasta alkutekijöissä

    6. 6

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Harhaluulot ikääntyneistä jylläävät työelämässä – eivät sen sairaampia tai muutosvastaisempia kuin muutkaan

    9. 9

      Vuokranantajat: Ruokakunnan käsitettä pitäisi muuttaa opintotuen myöntämisessä

    10. 10

      Risto E. J. Penttilä lähtee Keskuskauppakamarin johdosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    3. 3

      Seppälää haetaan konkurssiin

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    6. 6

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    7. 7

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    8. 8

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    9. 9

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    10. 10

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    10. 10

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    11. Näytä lisää