Ruotsin LRF on Suomenlihateollisuuden kummisetä

Suomalaiset johtavat lihatalot HK Ruokatalo ja Atria ovat kansainvälistyneet vauhdilla. Osuuskuntataustaisten yhtiöiden kansainvälistyminen on tapahtunut suurin piirtein samaan tahtiin, mutta strategiat ovat olleet erilaiset. Atria on edennyt lähinnä Ruotsissa ostamalla yhtiöitä suoraan itselleen. HK Ruokatalon etenemissuunta on ollut Baltia ja Puola. Virolaisen Rakvere Lihakombinaatin HK hankki itse vuonna 1998, mutta muissa operaatioissa se on toiminut pääasiassa yhdessä Ruotsin maataloustuottajien keskusjärjestön Lantbrukarnas Riksförbundin (LRF) kanssa.

LRF myi viime vuoden lopulla oman osuutensa Baltian johtavasta siipikarjayhtiöstä Talleggista HK:lle. Aikaisemmin HK ja LRF olivat jo omistaneet yhdessä Talleggista enemmistön. Kaupan jälkeen HK omistaa Talleggin lähes kokonaan.

LRF:llä on ollut merkittävä rooli myös Atrian laajentumisessa Ruotsiin. Esimerkiksi pari vuotta sitten Atria osti LRF:ltä Samfoodin. Eilen HK Ruokatalo ja tanskalainen Danish Crown ilmoittivat aikomuksestaan aloittaa strateginen yhteistyö Puolan johtavassa lihateollisuusyrityksessä Sokolówissa. HK on omistanut Sokolówia vuoden 2002 lopusta lähtien. Tämän vuoden heinäkuussa HK nosti omistusosuuttaan Sokolówissa runsaaseen 30 prosenttiin. LRF:n omistusosuus Sokolówista on ollut runsas 22 prosenttia.

HK:n ja Danish Crownin strateginen kumppanuus tuli mahdolliseksi, kun LRF myi omistusosuutensa Sokolówista Danish Crownille. Samassa yhteydessä LRF myi myös omistamansa HK:n osakkeet tanskalaisille. LRF myi puolet HK:n omistuksestaan vajaa vuosi sitten.

HK ja Danish Crown aikovat toteuttaa yhteisomistuksensa tasasomisteisen holding-yhtiön kautta. Koska suunnitteilla olevan holding-yhtiön omistusosuus Sokolówista nousee yli puolen, niin holding-yhtiön on tehtävä muille osakkeenomistajille julkinen ostotarjous. Ostotarjous tarkoittaa, että Sokolów siirtyy lähes kokonaan HK:n ja Danish Crownin omistukseen.

HK:n toimitusjohtaja Simo Palokangas sanoi Taloussanomien haastattelussa juhannuksena, että HK etsii Sokolówiin teollista yhteistyökumppania, koska LRF on ollut Sokolówissa mukana vain sijoittajana. Palokankaan mukaan teollisen yhteistyökumppanin kanssa päästäisiin vahvemmin jatkamaan kehitystä Itä-Euroopan maissa ja vientiä Puolasta Länsi-Euroopan markkinoille.

Danish Crownissa HK:lla on todellinen teollinen kumppani. Tanskalaisten tuottajien omistama yhtiö on Euroopan suurin lihayritys ja maailman johtava lihanviejä. Danish Crown vie suurimman osan ostamastaan lihasta ulkomaille, ja sillä on tuotantolaitoksia useissa maissa. Sen liikevaihto oli viime vuonna 5,4 miljardia euroa. HK:n liikevaihto oli viime vuonna 647 miljoonaa euroa.

Suomalaisten lihayritysten onnistuneesta kansainvälistymisestä ansio kuuluu tietenkin yritysten hallinnolle ja johdolle. Vuorineuvokset Simo Palokangas ja Seppo Paatelainen ovat onnistuneet vakuuttamaan omistajaosuuskuntien johtohenkilöt kansainvälistymisen tarpeellisuudesta ja siitä, että kansainvälistyminen tukee myös kotimaista tuotantoa. Kiristyvässä kilpailussa vain vahvat yritykset pärjäävät.

Merkittävä osuus suomalaisten lihatalojen kansainvälistymisessä on ollut LRF:llä. LRF:ää voi pitää suomalaisen lihateollisuuden kummisetänä, koska se on ollut jollakin tavalla mukana lähes kaikissa niiden kansainvälisissä operaatioissa. Samaan aikaan suomalaisten maataloustuottajien etujärjestö MTK on tyytynyt seuraamaan sivusta omien jäsentensä toimeentulon kannalta tärkeitä yritysjärjestelyjä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    2. 2

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    3. 3

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    4. 4

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    5. 5

      UPM yllätti tulosparannuksella – kysyntä oli hyvä etenkin Aasiassa

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Suursijoittaja kehuu talouden vetoa – ”Yllättävintä on ollut euroalueen pirteä kasvu”

    8. 8

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    9. 9

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    10. 10

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    2. 2

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    3. 3

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    6. 6

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    9. 9

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    10. 10

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää