Takanen pitää Huhtamäen Suomessa

Julkaistu:

Huhtamäen uusi toimitusjohtaja Heikki Takanen on kansainvälinen konkari, joka ei tarvittaessa epäröi tiukkojakaantoimia

Pakkausvalmistaja Huhtamäen uusi toimitusjohtaja Heikki Takanen, 51, syntyi Suomessa, kasvoi Ruotsissa ja viettää nykyisin ulkomailla noin 130 päivää vuodessa. Hänestä ei tuntunut ollenkaan hassummalta, kun head hunter soitti ja ehdotti toimitusjohtajuutta yhdessä Suomen kansainvälisimmistä yrityksistä.

Mielestään Takanen sopii Huhtamäkeen hyvin. Hänellä on kokemusta yrityskaupoista, ulkoistuksista, toimintojen tehostamisesta ja monikulttuurisesta yrityksestä. Hän on työskennellyt ruotsalaisessa kodinkonevalmistaja Electroluxissa yli 20 vuotta.

– Olen usein ajatellut, että olisi hauska kytkeytyä takaisin Suomeen, joten tämä oli siinäkin mielessä myönteinen asia, Takanen toteaa.

Huhtamäen nimi on suomalainen ja pääkonttori sijaitsee Espoossa, mutta omistus ja markkinat ovat ulkomailla. Kulttuurien kirjo on arkipäivää. Esimerkiksi Uuden-Seelannin kolmen toimipaikan työntekijät edustavat 25 kansallisuutta ja 12 kulttuuritaustaa.

Huhtamäki on pyrkinyt kehittymään yritykseksi, jolla on yhteiset arvot ja päämäärät kaikkialla. Takanen vaatii henkilökunnalta samoja asioita kaikissa maissa. Yksi vaatimus on se, että Huhtamäen täytyy pystyä lunastamaan lupauksensa.

– Jos kansainvälisessä työssä haluaa onnistua, kulttuureita täytyy ymmärtää ja niistä täytyy olla kiinnostunut. Silti pitää myös asettaa vaatimuksia. Ulkomailla ei saa olla ujo eikä hyväksyä toimettomuutta, Takanen määrittelee.

Takanen muutti Ruotsiin 8-vuotiaana

Takanen oli kahdeksanvuotias, kun perhe muutti Helsingistä Tukholmaan. Muutto oli suuri haaste pienelle pojalle, joka omaksui nopeasti paikalliset tavat.

– Opettaja sanoi ensimmäisenä päivänä koulussa, että tässä tulee poika Suomesta. Olkaa kilttejä hänelle. Siitä lähdettiin. Sain aika nopeasti uusia kavereita. Kaverit puhuivat ruotsia ja minäkin aloin puhua ruotsia, Takanen muistelee.

Entinen kotimaa ei unohtunut, sillä suomalaiset vanhemmat pitivät tiukasti kiinni suomalaisesta kulttuurista. Häntä kahden kulttuurin hallitseminen on auttanut eteenpäin.

Takanen omistaa Porvoon saaristossa Pellingissä suvulta periytyvän mökin. Siellä hän ja perhe ovat viettäneet aina osan lomistaan. Vieläkin myös perheen pojat matkustavat mielellään Suomeen. Kotona Tukholmassa perhe saunoo suomalaisessa saunassa.

Takanen puhuu hyvin suomea, vaikka korostus on ruotsalainen eivätkä kaikki sanat löydy itsestään. Kokemuksesta hän kuitenkin tietää, että virheitä ei saa pelätä. Puhuminen palauttaa kielen parhaiten mieleen.

Puhumalla hän oppi aikoinaan italiankin.

– Jos minun pitäisi tavoitella täydellisyyttä, en puhuisi mitään. Suu jäisi ihan varmasti kiinni, Takanen nauraa.

Electroluxiin kasvun perässä

Opiskelujen jälkeen Takanen halusi kansainväliseen ja kasvavaan yritykseen. Hän meni Electroluxiin, kun se aloitteli kasvua ulkomailla. Pari vuotta sen jälkeen yhtiö osti italialaisen kodinkonevalmistajan Zanussin, joka tuplasi Electroluxin kodinkoneliiketoiminnan.

Myöhemmin Electrolux kasvoi muun muassa Yhdysvalloissa, Britanniassa, Espanjassa ja Unkarissa. Takanen vastasi jääkaapeista ja pakastimista.

Pari vuotta hän työskenteli amerikkalaisessa yrityksessä, jolle Electrolux myi yhden yksikkönsä.

Huhtamäki oli hänelle tuntematon, yritys kunnes head hunter otti yhteyttä. Pakkausalaa hän on alkanut vasta opiskella.

Takanen aloittaa työt syyskuun alussa. Ensimmäiseksi hän pyrkii luomaan käsityksen Huhtamäen nykytilanteesta ja selvittämään itselleen Huhtamäen tarpeet, haasteet ja riskit. Yhtä tärkeä on tietää, mitä asiakkaat ajattelevat Huhtamäestä ja mitkä ovat osakkeenomistajien odotukset.

Takanen on tottunut tiukkaan taloudenpitoon ja suorasukaisiin päätöksiin. Electroluxissa hän sai saneeraajan maineen, koska hän joutui lopettamaan tehtaita. Tehostustoimet ja yrityskaupat ovat tosin tulleet Huhtamäessä tutuiksi jo nykyisen toimitusjohtajan Timo Peltolan aikana.

Vaikka saneeraaminen on Takaselle tuttua, hän pitää sitä viimeisenä vaihtoehtona. Yksiköiden sulkeminen tai tuotannon muuttaminen on suuri investointi ja riski, jollaista yrityksen ei kannata ottaa ilman perusteltua syytä. Lisäksi se tuottaa vaikeuksia paikallisesti ja yksityisille ihmisille.

– Päätös on selvä, jos saneerauksen vaihtoehto on se, että koko yritys kuolee vähitellen. Saneeraus ei ole hauskaa, mutta se on tarpeellista, Takanen toteaa.

Pääkonttorin siirto eiole suunnitelmissa

Huhtamäen yksiköiden tulevaisuuteen hän ei halua ottaa kantaa ennen kuin hän on puhunut asioista yrityksen sisällä.

Sen verran hän kuitenkin kertoo, että pääkonttorin siirtäminen ulkomaille ei ole suunnitelmissa tällä hetkellä.

– Huhtamäki on suuri yritys, ja suuressa perheessä joku lapsista on varmasti aina sairas, Takanen sanoo.

Hänen ensimmäisiä tehtäviään lienee ainakin kunnostaa Göttingenin tehdas Saksassa sekä Yhdysvaltain muovipakkaustehtaat. Niistä Huhtamäki ei ole vielä saanut kaikkia tehoja irti.

Takasen mielestä toimitusjohtajan täytyy osallistua ongelmien ratkaisemiseen täysillä. Hänen täytyy paneutua niihin ja osoittaa, että todella tuntee ne. Se kannustaa muuta henkilökuntaa.

Hänelle itselleen on ominaista kertoa selkeästi, mitä hän odottaa muilta. Hän haluaa, että koko johtoryhmä näkyy yrityksessä, koska sen tehtävä on osoittaa muille suuntaa.

Takanen aikoo ottaa asiat pöydälle sen kummemmin taiteilematta. Hän edellyttää, että ryhmä keskustelee niistä vahvasti ja avoimesti. Hän edellyttää myös, että muut sanovat mielipiteensä.

– Johtajuudessa taitaa olla tärkeintä se, että vakaus säilyy ja tiimi ymmärtää, mitä on tulossa, hän arvioi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    7. 7

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    8. 8

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    11. Näytä lisää