USA:n työpaikkaraporttihermostutti markkinat

Julkaistu:

Uusien työpaikkojen määrä jäi murto-osaan odotuksista, alkukesän lukuja tarkistettiin yhä heikommiksi

Yhdysvaltoihin syntyi vain 32 000 uutta maatalouden ulkopuolista työpaikkaa heinäkuussa, mikä oli selvästi odotettua vähemmän. Uutistoimisto Bloombergin kyselyssä työpaikkojen määrän odotettiin kasvaneen 240 000:lla.

Maan työministeriö tarkisti samalla myös kesä- ja toukokuun lukuja alaspäin. Kesäkuussa USA:han syntyi 78 000 työpaikkaa, kun alustava arvio oli 112 000. Toukokuussa työpaikkoja syntyi 208 000, vaikka aiempi arvio oli 235 000.

Markkinat reagoivat synkkään raporttiin voimakkaasti. USA:n pitkät korot laskivat reippaasti raportin julkistamisen jälkeen, ja dollari heikkeni selvästi euroa ja jeniä vastaan. New Yorkin pörssi avautui miinukselle syventäen kurssilaskua Helsingin pörssissä ja muualla Euroopassa.

Helsingin pörssi päätyi perjantaina 2,5 prosenttia miinukselle, ja Nokia laski peräti 4,2 prosenttia.

USA:n palvelualojen työpaikat kasvoivat heinäkuussa vain 14 000:lla, mikä on vähiten sitten viime vuoden elokuun. Teollisuuden työpaikat kasvoivat kymmenellätuhannella kesäkuun tuhannen työpaikan menetyksen jälkeen.

Synkistä työpaikkaluvuista huolimatta USA:n työttömyysaste laski 5,5 prosenttiin edelliskuun 5,6 prosentista, mutta sitä mitataan eri menetelmin kuin työpaikkalukuja.

Huoli taloudenhidastumisesta kasvaa

Nordean analyytikon Roger Wessmanin mukaan työllisyyslukemat heiluvat herkästi, mutta nyt julkaistut luvut kasvattavat merkittävästi huolta talouskasvun hidastumisesta.

– Heinäkuu yhdistettynä alkukesän alaspäin korjattuihin lukuihin sekä siihen, että USA:n ostopäälliköiden indeksin työllisyyskomponentti heikentyi: työpaikkoja ei nyt näytä syntyvän siten, että talouden elpyminen jatkuisi, hän summasi.

Teollisuusyritysten ostopäälliköiden järjestön viime maanantaina julkaisema ISM-indeksi nousi heinäkuussa odotetusti, mutta sen työllisyysindeksi laski 57,3:een kesäkuun 59,7:stä.

Wessman uskoo, että ensi viikolle odotettu keskuspankki Fedin koronnosto jää tältä erää viimeiseksi. Aiemmin markkinoilla odotettiin koronnostoja jokaista Fedin neljää kokousta kohden.

– Markkinat ovat hinnoitelleet ensi viikolle prosenttiyksikön neljänneksen korotuksen, mutta syyskuun kohdalle on nyt laitettu kysymysmerkki, Nordean korkoanalyytikko Jussi Hahtela sanoi uutistoimisto Startelille.

Fedin pääjohtaja Alan Greenspan arvioi heinäkuun puolivälissä, että yksityisen kulutuksen hidastumisen pitäisi jäädä lyhytaikaiseksi ja keskuspankki voi jatkaa ohjauskoron nostamista ”harkitusti” asteittain.

Yhdysvaltain poliittinen johto ei ollut lukuihin tyytyväinen, mutta piti työttömyysprosentin alenemista hyvänä uutisena.

USA:n valtiovarainministeri John Snow ei uutistoimisto Bloombergin mukaan usko, että kesäkuun notkahdus jatkuisi myös kolmannella vuosineljänneksellä.

– Talouskehitys tulee jatkumaan vahvalla pohjalla, hän sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    3. 3

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    7. 7

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    8. 8

      Onko sinulla asuntovelkaa? Näin korkojen nousu iskee

    9. 9

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    10. 10

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    6. 6

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    5. 5

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää