Solteqin myynti paikoillaan

Julkaistu:

It-ratkaisutoimittaja Solteqin toisen vuosineljänneksen tulos ennen veroja asettui 70 000 euroon, kun vuotta aiemmin yhtiö tienasi 60 000 euroa. Myynti pysyi samoissa lukemissa, eli 5,12 miljoonassa eurossa.
Keväällä Solteq osti SAP-konsultointiin erikoistuneen tanskalaisen R5 A/S:n Suomen toiminnan. Solteq arvioi, että hankinta tukee merkittävästi pidemmän aikavälin strategisten tavoitteitten saavuttamista.

Yhtiön toiminnan painopiste on ollut ketjuuntuneen kaupan ja autokaupan toimialoilla sekä keskisuurten ja suurten yritysten asiakaskohtaisissa järjestelmissä. Omiin tuotteisiin pohjautuvien palvelujen rinnalle on rakennettu globaalien tuotekehittäjien toiminnanohjausjärjestelmiin perustuvia ratkaisuja.

Koko vuoden tulokseen vaikuttaa merkittävästi syksyn uusmyynnin onnistuminen. Nykytilanteen perusteella liikevaihdon arvioidaan kasvavan selvästi edellisvuodesta. Sekä liiketuloksen että rahoituserien jälkeisen tuloksen arvioidaan olevan edellisvuotta paremmat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    4. 4

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    5. 5

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    6. 6

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    7. 7

      S&P laski Nokian kilpailijan luottoluokituksen roskalainaluokkaan

    8. 8

      Enontekiölläkin tarvitaan arabiaa – kunta hakee kielen osaajaa

    9. 9

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    10. 10

      Kiivas tulosviikko alkoi alavireisesti – Outokumpu pysytteli plussalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    5. 5

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    6. 6

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    7. 7

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    8. 8

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    9. 9

      LM: Suomeen tulossa hopeakaivos

    10. 10

      Tokmanni nappasi uuden toimitusjohtajan Keskolta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää