Satama Interactive oliavain Talentumintulosparannukseen

Mediakonserni Talentumin tulos nousi voitolle vuoden toisella neljänneksellä.

Ansio tulosparannuksesta kuuluu verkkoliiketoiminnan konsultointiin keskittyvälle Satama Interactivelle, joka esitteli selvästi voitollisen tuloksen yleensä heikolta huhti–kesäkuulta.

Talentum-konsernin tulos ennen satunnaisia eriä oli vajaat miljoona euroa voitollinen huhti–kesäkuussa. Vertailukaudella tappiota kertyi reilut puoli miljoonaa euroa.

Liikevaihto kasvoi seitsemän prosenttia 30 miljoonaan euroon.

Talentumin osista Sataman lisäksi vain Suoramarkkinointi pystyi parantamaan tulostaan. Sen sijaan esimerkiksi suurimman yksikön Kustannustoiminnan kannattavuus heikkeni.

Talentumin mukaan lasku johtui kirjojen julkaisuajankohdan siirtymisestä sekä koulutustoiminnan odotettua heikommasta kehityksestä.

Työpaikkailmoittelukasvussa

Talentum ennakoi edelleen, että yhtiön tämän vuoden liikevaihto kasvaa edellisvuodesta ja liiketulos paranee merkittävästi.

Yhtiön mukaan pientä piristymistä mediamarkkinoilla on tapahtunut. Ammattilehdissä työpaikkailmoittelu kasvoi toisella neljänneksellä, vaikka mainonta oli edelleen tahmeaa.

Satama Interactiven tulos oli tammi–kesäkuussa miljoona euroa, kun vuosi aiemmin se oli 2,1 miljoonaa euroa tappiolla.

Osakekohtainen tulos nousi 0,05 euron tappiosta 0,03 euroa voitolliseksi.

Liikevaihto kasvoi kuudenneksen 12 miljoonaan euroon.

Etenkin Satama Amsterdamin kasvu oli ripeää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    4. 4

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    5. 5

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    6. 6

      Näkökulma: Macronin voitto tuskin ratkaisee Ranskan ongelmia

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Yhä harvempi toimeentulotukihakemus hylätään

    9. 9

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    10. 10

      Tulosyllättäjä UPM pomppasi pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    4. 4

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    5. 5

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    8. 8

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    9. 9

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    10. 10

      Kriisissä rypevä Ericsson teki rajusti tappiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää