TT:n Eloriihi kokoaa lomaltapalaavat päättäjät yhteen

Julkaistu:

Eilen 20:nnen kerran järjestetty Aavarannan Eloriihi on TT:n perinteinen lomaltapaluutapahtuma.

Eloriihen teemana oli tänä vuonna Suomalainen yritys – henkilöstön tärkein voimavara.

Johtamistaidon Opiston luonnonkauniiseen Aavarannan koulutuskeskukseen oli kutsuttu 1 200 osallistujaa elinkeinoelämästä, virkamieskunnasta ja koulutuksen alalta.

Vapaamuotoiseen tapahtumaan toi valtiovallan tervehdyksen pääministeri Matti Vanhanen (kesk.), joka puheessaan käsitteli väestön ikääntymisestä johtuvia tulevaisuuden rakennemuutoksia suomalaisessa yhteiskunnassa ja sen vaikutuksia työllisyyteen.

Muita puhujia olivat muun muassa Sitran yliasiamies Esko Aho, SOK:n pääjohtaja Kari Neilimo ja isä Mitro.

Eloriihen avauspuheenvuorossa Johtamistaidon Opiston hallituksen puheenjohtaja vuorineuvos Jaakko Ihamuotila muistutti, että globalisaatio on Suomessa nähtävä pääosin mahdollisuutena.

– On syntynyt uusia markkinoita ja kasvukeskuksia, ennen kaikkea Kiina, jossa myös suomalaiset yritykset ovat menestyksekkäästi operoineet.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    2. 2

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    3. 3

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    4. 4

      EU poisti Kreikan budjettivajeiden mustalta listalta

    5. 5

      Fortum kiri Helsingin vaisussa pörssissä

    6. 6

      Uutuuskirja avaa Mustin ja Mirrin tarinaa: Viis uudesta autosta tai asunnosta, kunhan koiralle on leluja

    7. 7

      Saksan vaalitulos painaa euroa

    8. 8

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    9. 9

      CGI:n tarjous Affectosta sai siunauksen Kilpailu- ja kuluttajavirastolta

    10. 10

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    2. 2

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    3. 3

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    4. 4

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    5. 5

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    6. 6

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    7. 7

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    8. 8

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    9. 9

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    10. 10

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää