Viinapuheita

Yhteiskunnalle lankeaa kosteista lounaista ja perjantaipullosta maksettavaksi pitkä penni. Vuodessa 17 miljoonaa työpäivää kuluu krapulaa ja vakavampia jälkiseurauksia potiessa, mikä maksaa työnantajille lähes kymmenen miljardia euroa.

Terveydenhuoltoa alkoholisidonnaiset tapaukset rasittavat 2,5 miljardilla eurolla vuodessa. Noin 40 prosenttia ensiaputapauksista on seurausta viinalla läträämisestä.

Joka vuosi arviolta 150 000 ihmistä joutuu sairaalaan alkoholin takia ja noin 22 000 kuolee viinaan. Yli miljoona lasta asuu perheessä, jossa alkoholi on ongelma.

Miehistä yksi kolmesta ja naisista yksi viidestä juo humalahakuisesti.

Madonluvut ovat Britannian hallituksen teettämästä raportista. Alkoholin liikakäyttö on täälläkin kuuma puheenaihe. Miksei olisi, sillä henkeä kohti mitattuna britit pitävät kyseenalaista ykkössijaa alkoholin kulutuksessa Euroopassa.

Siitä huolimatta britit mielellään naureskelevat muunmaalaisten juomatavoille. He jaksavat ihmetellä varsinkin pohjoiseurooppalaisten runsasta alkoholin käyttöä. Brittilehdistö tekee osansa, että yleistys säilyy.

Täkäläiset lehdet raportoivat säännöllisesti Pohjolan keskikesän juhlista ja humalahukkumisista.

Täällä on seurattu myös hyvin kiinnostuneina Suomen selviämistä kevennetystä alkoholiverotuksesta. Välitetty kuva ei ole kovin imarteleva.

Financial Times -lehti otsikoi oman juttunsa nokkelasti: "Viina-ale aiheuttaa suomalaisille päänsärkyä". Heti jutun alussa paljastuu, että suomalaiset ovat hukkumassa halpaan viinaan ja selviämiskeskusten asiakasmäärät ovat kasvaneet yli kolmanneksen.

Niin ärsyttävän kliseemäinen kuin brittilehdistön välittämä mielikuva suomalaisista juoppokansana onkin, se taitaa olla aika lähellä totuutta. Suomesta saamieni raporttien perusteella koko maa on ollut kuluvan kevään ja kesän pysyvässä humalatilassa.

Mielikuvat saavat kuitenkin uuden tulkinnan, kun peilaa brittien pysyvää kiinnostusta muiden alkoholinkäytöstä suhteessa heidän omaansa. Olisiko niin, ettei iloinen pubikulttuuri olekaan niin iloinen vaan siihen sisältyvät Suomesta tutut ongelmat?

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    2. 2

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    5. 5

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    6. 6

      Olisiko useampi Siwa tai Valintatalo voinut mennä kaupaksi? ”Kykeneviä ostajia ei ollut”

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Kysely: Väenvähennyksiin tähtäävät yt-neuvottelut vähentyneet

    9. 9

      Kela päätti: yksi ihminen tekee kahden työt – sitten todellisuus iski

    10. 10

      ”Ääritunnelmat” vaihtuivat helpotukseen – pitkät korot voivat nousta ja euro vahvistua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    5. 5

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    6. 6

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    7. 7

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    8. 8

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    9. 9

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    10. 10

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    8. 8

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää