Kisa vetää kansaa

Julkaistu:

Urheilu: Urheiluturismi on yksi nopeimmin kasvavista turismin aloista. Suurimmat kisat vetävät katsojia jopa toiselta puolelta maapalloa. Yleisöryntäys ei välttämättä silti tuo miljardituloja.
Brittiläinen Sportbusiness Group arvioi elokuussa julkaistavassa raportissaan, että vuoteen 2011 mennessä matkailu ja turismi kattavat yli kymmenen prosenttia maailman bruttokansantuotteesta.

Raportin ennakkotietojen mukaan yksi nopeimpia kasvajia on urheiluturismi. Kaupunkien, seutujen ja jopa kokonaisten maiden taloudet ovat yhä voimakkaammin riippuvaisia vierailevista golfareista ja laskettelijoista tai suuriin urheilukisoihin matkaavista turisteista.

Joissakin maissa urheilu voi tuottaa jopa neljänneksen kaikista matkailutuloista, Sportbusiness Group arvioi.

– Urheiluturistit ovat intohimoisia, käyttävät paljon rahaa, nauttivat uusista urheiluelämyksistä ja usein piristävät muutakin matkailua, brittikonsultti arvioi.

Urheilun perässä reissaavat tuovat matkakohteeseen välittömästi rahaa. Turistit eivät välttämättä unohda kisapaikkoja jälkeenpäinkään. Matkailu samalle seudulle voi kasvaa enemmän tai vähemmän pysyvästi.

Olympiakisoja, suuria yleisurheilukisoja, jalkapallon arvoturnauksia, jopa jääkiekon MM-kisoja havitellaan yhä ankarammin niiden tuomien mahdollisten taloudellisten hyötyjen vuoksi. Mitä suuremmista kisoista on kyse, sitä suurempia ovat tuottoluvut, joita halukkaat kisaisännät esittelevät.

Urheilutapahtumien järjestäminen ei kuitenkaan ole riskitöntä, eivätkä hienoimmatkaan kisat aina synnytä lisää matkailutuloja. Sydneyssä riidellään edelleen siitä, mitä hyötyä vuoden 2000 kesäolympialaisista loppujen lopuksi koitui kaupungille ja koko Australialle. Matkailu ei lähtenyt toivottuun nousuun, ja monet jättikalliit kisapaikat uhkaavat murentua käsiin, kun niille ei ole löytynyt riittävästi käyttöä.

Sydney Morning Herald -lehti arvioi taannoin, että veronmaksajat joutuvat jatkuvasti lapioimaan miljoonia miljoonien perään pitääkseen kisapaikat pystyssä.

Kreikassa valtio on käyttänyt yli kuusi miljardia veroeuroa Ateenan olympialaisia varten uusiin kisapaikkoihin, infrastruktuuriin ja turvajärjestelyihin. Hallitus laskee, että onnistuneet kisat houkuttelisivat tukuittain uusia matkailijoita ja reilut miljardi lisäeuroa vuodessa maan talouteen.

Ainakin toistaiseksi hallituksen laskelma näyttää varsin optimistiselta. Hallitus toivoi kisoista piristysruisketta matkailulle, mutta olympialaisten odotuksessa matkailijoiden määrä on Kreikassa tänä vuonna jopa pienentynyt.

Turistien puuttuminen ei ole Kreikalle mikään pieni pulma: maassa vierailee vuosittain yli kymmenen miljoonaa turistia, ja matkailu tuottaa noin viisitoista prosenttia sen bruttokansantuotteesta.

Kun turistiryntäys ei toteutunutkaan, matkanjärjestäjät ryhtyivät hyvissä ajoin ennen kisojen alkua myymään kisapaketteja jopa kymmenien prosenttien alennuksilla. Ateenan huippuhintaisten hotellipaikkojen täyttymisestä on puhuttu jo vuosia, mutta kaupungissa on edelleen myymättä tuhansia tyhjiä huoneita.

Matkailuteollisuus on viime vuosina kärsinyt muun muassa terrorismi- ja sars-peloista. Urheiluturismin kasvattaminen on tärkeää niin matkanjärjestäjille, lentoyhtiöille kuin majoitusalan yrityksillekin.

Urheilumatkailun merkitystä kuvaa hyvin, että Maailman matkailujärjestö ja Kansainvälinen olympiakomitea ovat jo vuodesta 1999 alkaen pyrkineet yhteistyössä kasvattamaan urheiluturismia.

Joskus urheilukisojen vaikutuksista tehdyt laskelmat näyttävät pelkkää plussaa. Erilaiset tarkastelukulmat saattavat kuitenkin antaa toisistaan hyvin poikkeavia lopputuloksia.

HSBC-pankin tekemän arvion mukaan Britanniassa 1996 pelatut jalkapallon EM-kisat nostivat Britannian kansantuotetta 0,1 prosenttia. Myöhemmin tehdyssä arviossa päädyttiin siihen, että kisat lisäsivät Britannian tuloja vain sadan miljoonan punnan verran.

Välitön hyöty kisoista oli jälkimmäisen arvion mukaan lähinnä mitätön. Ulkomaiset matkailijat kun laittoivat menemään kisavuonna Britanniassa muutenkin melkein kolmetoista miljardia puntaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      USA haastaa Fiat Chryslerin oikeuteen

    4. 4

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    5. 5

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Venäläinen bioteknologiayhtiö perustaa tehtaan Turkuun – investoi 25 miljoonaa

    8. 8

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    9. 9

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    10. 10

      Apple-sopimus kiidätti Nokiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    3. 3

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    4. 4

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    5. 5

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    6. 6

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    7. 7

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    8. 8

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    9. 9

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    10. 10

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää