Jaakko Pöyryntilauskanta vahvistui

Julkaistu:

Konsulttiyhtiö Jaakko Pöyry kasvatti saamiensa toimeksiantojen määrää vuoden alkupuoliskolla, vaikka konsernin suurimmalla toimialalla metsäteollisuudessa investointien määrä on pysynyt alhaisena.

– Tämän vuoksi myös konsultointipalvelujen kysyntä on ollut laimeaa. Markkinatilanne huomioon ottaen tilauskanta on kuitenkin säilynyt hyvänä, Jaakko Pöyry Groupin toimitusjohtaja Erkki Pehu-Lehtonen sanoi torstaina.

Jaakko Pöyryn liikevaihto tammi–kesäkuussa oli 234 miljoonaa euroa, mikä on 28 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän.

Liikevaihtoa nosti huhtikuussa Itävallasta ostettu energiakonsulttiyhtiö Verbundplan, jonka liikevaihto tammi–kesäkuussa oli 21,5 miljoonaa euroa.

Jaakko Pöyry Groupin tulos ennen satunnaisia eriä 12 miljoonaa euroa, mikä on 9,6 miljoonaa euroa edellisvuoden tammi–kesäkuuta pienempi.

Pehu-Lehtonen uskoo, että nähtävissä oleva suhdannekäänne metsäteollisuudessa voi lisätä investointien valmistelu- ja toteutustöitä loppuvuonna. Myös Jaakko Pöyryn toisella päätoimialalla eli energiasektorilla on nousua odotettavissa. Kasvu keskittyy Kaukoitään, erityisesti Kiinaan.

Sen sijaan infrastruktuuri- ja ympäristöalan konsultoinnissa näkymät ovat Pehu-Lehtosen mukaan edelleen epävarmat, ja heikko markkinatilanne saattaa johtaa uusiin sopeutustoimiin.

– Meihin vaikuttaa eniten investointien lasku Keski-Euroopassa. Esimerkiksi Saksan rautateillä on nyt lähes täydellinen investointistoppi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    2. 2

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    3. 3

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    6. 6

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    7. 7

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    8. 8

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    9. 9

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    10. 10

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    3. 3

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    4. 4

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    7. 7

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    8. 8

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    9. 9

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    10. 10

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää