Nokia johtinousua Helsingissä

Julkaistu:

Helsingin pörssissä osakekurssit jäivät eilen ylämäkeen. Nokia kallistui loppukirin ansiosta yli kaksi prosenttia.

Vaihtokärjen osakkeet päätyivät nousuun lievästi miinukselle painunutta Rautaruukkia lukuunottamatta. Eilen tuloksensa julkistaneista yhtiöistä elektroniikkayhtiö Scanfil putosi, Yomi vahvistui hieman ja Jaakko Pöyry jäi ennalleen.

– Uutisköyhänä päivänä kauppa oli rauhallista ja päivän tulosjulkistajien vaihto jäi vähäiseksi, eräs välittäjä sanoi

Yleisindeksi Hex päätyi 1,2 prosenttia plussalle 5 401 pisteeseen.

Portfolioindeksi vahvistui 0,8 prosenttia. Vaihtoa kertyi 445 miljoonaa euroa.

Omien osakkeiden ostoja jatkanut Nokia nousi 2,3 prosenttia 9,61 euroon. Kilpailija Siemens kertoi myyneensä matkapuhelimia toisella neljänneksellä hiukan alkuvuotta vähemmän.

Metsäosakkeet kallistuivat noin prosentin. UPM nousi 1,1 prosenttia 15,75 euroon ja toissapäivänä paperin hintanäkymien kirkastumisesta kertonut Stora Enso nousi 1,3 prosenttia 11,35 euroon.

Toissapäiväisistä julkistajista tulostaan parantanut Metso nousi 1,6 prosenttia. Sen sijaan moninkertaistuneen tuloksen esitellyt Rautaruukki valui 0,3 prosenttia ja ennakoitua paremman tuloksen julkistanut Fortum vahvistui 0,8 prosenttia.

Osinkojen jakamisesta voimaa saanut TeliaSonera nousi 0,3 prosenttia. Vasta ensi viikolla numeronsa julkaiseva Elisa vahvistui prosentin 10,60 euroon. Vaihtokärjessä vahvin nousija oli Tietoenator, jonka kurssi kohosi kolme prosenttia 23,07 euroon.

Jyväskyläläinen tieto- ja viestintäteknologiakonserni Yomi käänsi tuloksensa voitolliseksi ensimmäisellä vuosipuoliskolla tehtyään viime vuonna vastaavana aikana tappiota. Konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Jari Kinnunen elokuun alusta alkaen. Yhtiön osake nousi 0,4 prosenttia 5,60 euroon.

Elektroniikan sopimusvalmistaja Scanfil kertoi tuloksensa parantuneen maltillisesti tammi-kesäkuussa. Liikevaihto kasvoi ja koko vuoden ennakoidaan sujuvan suotuisasti. Toisella neljänneksellä liikevoitto oli kuitenkin laskussa ja osake pakitti 8,1 prosenttia 4,85 euroon.

Metsä- ja energiateollisuuden konsultoija Jaakko Pöyry piti kannattavuutensa tammi–kesäkuussa suunnilleen edellisvuoden tasolla.

Uusien tilausten myötä koko vuoden tuloksen ennakoidaan paranevan ja liikevaihdon paisuvan. Kurssi jäi toissapäiväiseen päätösarvoon 21,50 euroon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Nordeassa ”ennennäkemätön” asiakaspako Ruotsissa – Nordea: Täysin normaali tilanne

    6. 6

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    7. 7

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    8. 8

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    9. 9

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    10. 10

      Kun Nordea tulee, miten käy talletussuojan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    3. 3

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    8. 8

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    9. 9

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    10. 10

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää