Matkapuhelinten hintojen pudotus aiheutti tappioita

Julkaistu:

Myytyjen matkapuhelinten keskihinnan lasku pudotti Siemensin matkapuhelinyksikön huhti–kesäkuussa miinukselle. Tappiota syntyi 88 miljoonaa euroa eli tuplasti enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.

Kappaleissa matkapuhelinten myynti nousi 8,1 miljoonasta 10,4 miljoonaan, mutta yksikön liikevaihto pysyi käytännössä ennallaan 996 miljoonassa eurossa.

Kuluvalla neljänneksellä matkapuhelimilta odotetaan taas tulosta, sanoi pääjohtaja Heinrich von Pierer yhtiön eilisessä puhelinkonferenssissa. Verkkopuolella kulunut neljännes sujui paremmin, sillä operaattorien verkkotilaukset ovat piristyneet.

Lisää tehokkuutta haetaan yhdistämällä langattomia ja matkapuhelimia valmistava ICM ja verkkosektori ICN konsernin liiketoimintavuoden vaihtuessa lokakuun alussa.

Uutta Siemens Communicationsia ryhtyy vetämään aiemmin muun muassa konsernin kännykkätuotantoa Aasiassa johtanut Lothar Pauly.

Sektorin liikevoittoprosentti on nyt noin kolme, eli siitä on vielä matkaa keskipitkän aikaväliin tavoitteeseen, joka on kahdeksan prosenttia tai enemmän.

Vuoden tulosylittää odotukset

Koko Siemens-konsernin nettotulos oli huhti–kesäkuussa selvästi odotettua parempi. Tulos nousi 29 prosenttia 815 miljoonaan euroon.

Liikevaihto parani viitisen prosenttia 18,21 miljardiin euroon ja operatiivinen tulos 20 prosenttia 1,23 miljardiin euroon. Tilauskanta voimistui kymmenen prosentin verran.

Tälle vuodelle asetetut tavoitteet näyttävät ylittyvän, kommentoi von Pierer. Pääjohtaja perusteli näkymiä sekä suhdannekehityksellä että konsernin sisäisellä säästöohjelmalla.

Liiketoimintavuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden nettotulos on jo 60 prosenttia parempi kuin viime vuonna samaan aikaan.

Alkukuusta von Piererin seuraajaksi ilmoitettu Klaus Kleinfeld aloittaa jo ensi viikolla konsernin varapääjohtajana.

Lopullinen vaihdos tehdään tammikuun lopulla yhtiökokouksessa.

46-vuotias Kleinfeld on ollut konsernin palveluksessa kohta 20 vuotta ja tuntee sen läpikotaisin työskenneltyään usealla eri sektorilla. Viimeksi hän on johtanut kolme vuotta Siemensin Yhdysvaltain-tytäryhtiötä ja kääntänyt sen selvään kasvuun.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    2. 2

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    3. 3

      Metson ralli piti – Afarak kiisi puoli tuntia

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    6. 6

      Suomella pyyhkii nyt hyvin – huomasitko nämä 10 iloista talousuutista?

    7. 7

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    8. 8

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    9. 9

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    10. 10

      Solidaarisuusverosta syntyi heti kiusallinen kiista – ministeriössäkään ei tiedetä, mitä hallitus oikein sopi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    2. 2

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    3. 3

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    4. 4

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    7. 7

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    8. 8

      Fiva huolissaan kotitalouksien veloista – ja yleistyneestä asuntolainamuodosta

    9. 9

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    10. 10

      Kommentti: Montako virkamiestä tarvitaan viemään läpi rautatieuudistus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Tulot jopa 5000 e/kk, mutta rahat eivät silti riitä – näin hyvätuloinen suistuu köyhyyteen

    7. 7

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    8. 8

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    9. 9

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    10. 10

      Töihin peruskoulupohjalta ja ilman kokemusta, palkka jopa liki 4 000 €/kk – töitä on taas tarjolla

    11. Näytä lisää