Syksyllä luvassarunsaasti osinkosadetta

Julkaistu:

Huvipuistokonserni Tervakosken Puuhamaa ilmoitti eilen maksavansa omistajilleen osinkoa päättyvältä tilivuodelta.

Aiemmin tällä viikolla kosteuspyyhkeitä ja kuitukankaita valmistava Suominen ilmoitti kutsuvansa koolle ylimääräisen yhtiökokouksen päättämään lisäosingosta. Miksi osingonjako on niin suosittua, Opstockin pääanalyytikko Pekka Spolander?

– Tämä on viimeinen vuosi, kun yhtiöt voivat jakaa omistajilleen osinkoja verovapaasti, ja se houkuttelee ylimääräiseen osingonmaksuun. Ensi vuoden alusta voimaan tuleva verouudistus tekee osingoista verotettavaa tuloa osingon saajalle.

Millaisilta yhtiöiltä osingonjakoja on syytä odottaa?

– Osinkoja voi odottaa, jos yhtiöillä on veroylijäämiä, tase on liian vahva tai kassa liian iso, eikä yhtiö ole ilmoittanut yritysostoaikeista. Lisäosinkoja voi syksyn mittaan odottaa myös yhtiöiltä, joiden omistajakunnassa on paljon kotimaisia sijoittajia ja piensijoittajia.

Kestävätkö yritysten taseet osingonjaon?

– En usko, että yhtiöt ottaisivat riskiä maksamalla osinkoja esimerkiksi velkarahalla. Viime kevään ja tämän kesän osingonmaksajien kohdalla ei ole mitään huolta taseesta.

Onko osinkojen jakaminen järkevää?

– Osingon jakaminen tehostaa pääoman käyttöä. Kassassa rahojen tuotto on olematon, mutta kun rahat jaetaan osakkaille, he voivat itse päättää, sijoittavatko rahat takaisin yhtiöön ostamalla sen osakkeita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Air Berlinin osia havitellaan monelta suunnalta – Ryanair syyttää Lufthansan suosimisesta

    7. 7

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    8. 8

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    9. 9

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    10. 10

      Pihlajalinna kohensi hieman tulostaan – toimitusjohtaja pettyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    8. 8

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    9. 9

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    10. 10

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    6. 6

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    9. 9

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää