Kesä ei lannista ruokabuumia

Julkaistu:

Kirjakaupoissa ruokakirjoja on myyty tänä kesänä enemmän kuin vuosi sitten

Ruoka- ja kokkibuumi ei ota laantuakseen edes kesällä. Kesälomalaisilla on aikaa laittaa ruokaa, mikä näkyy myös kirjakauppojen ruokakirjojen myynnissä. Myös tv- ja julkkiskokit vauhdittavat kirjojen myyntiä. Suomalaisessa Kirjakaupassa on tänä kesänä myyty kymmeniätuhansia ruokakirjoja, selvästi enemmän kuin vuosi sitten.

Myös elintarvikealan yritykset tiedostavat ruokakirjojen menekin, ja niiden julkaisemia ruoka- ja reseptikirjoja näkyy jo kirjakaupoissa. Kirjat ovat hyvää markkinointia, ohjeistetaanhan reseptikirjoissa kokkaamaan yrityksen tuotteilla.

Jo pitkään omia ruokakirjojaan tuottanut Valio julkaisi keskiviikkona Juhlitaan yhdessä -kirjansa, jolla juhlitaan jo ennakkoon ensi vuonna sata vuotta täyttävää yritystä. Kirjasta on otettu 30 000 kappaleen painos, ja sitä myydään myös kirjakaupoissa.

– Aikaisempien kirjojemme painokset on usein myyty loppuun. Tätä uusinta kirjaa on tilattu internetsivuiltamme ennakkoon jo toistatuhatta kappaletta. Voi olla, että kirjasta joudutaan ensi vuonna ottamaan toinen painos, Valion kuluttajapalvelupäällikkö Riitta Kohonen kertoo.

Kohosen mukaan yli 150-sivuista ruokakirjaa tehdessä lähtökohtana oli reseptien helppous ja edullisuus.

– Rapujuhlatkin järjestetään kirjassa katkaravuilla, Kohonen sanoo.

Valio Oy: Juhlitaan yhdessä. Valio 2004

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    4. 4

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    5. 5

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    6. 6

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    7. 7

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      HUS:n historian suurin sairaalahanke maksaa 280 miljoonaa – rakentajaksi SRV

    10. 10

      Pörssitulokas Kamuxin liikevaihto kasvoi – alkuvuonna meni kaupaksi liki 10 000 autoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    4. 4

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    5. 5

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    6. 6

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    9. 9

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    10. 10

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää