Koroissa pientänousua

Julkaistu:

Eurooppalaisten viitelainojen korot olivat eilen aavistuksen ylämäessä. Iltapäivällä nähtiin pientä nousua, kun yhdysvaltalaiskuluttajien luottamusta talouskehitykseen kuvaava indeksi oli odotettua vahvempi heinäkuussa. Myös uusien asuntojen myynti oli odotettua vilkkaampaa kesäkuussa.

Yhdysvaltain keskuspankin johtajan Alan Greenspanin näkemykset ovat lisänneet odotuksia rahapolitiikan kiristymisestä. Greenspan arvioi viime viikolla, että yksityisen kulutuksen hidastumisen pitäisi jäädä väliaikaiseksi ilmiöksi. Fedin uskotaan tältä pohjalta jatkavan asteittaisia koronnostojaan.

Markkinoilla odotetaan tänään julkistettavia Yhdysvaltojen kestokulutushyödykkeiden kesäkuun tilauksia. Lisäksi Yhdysvaltain keskuspankki julkistaa talousnäkymiä luotaavan Beige Bookin.

Euro heikkeni eilen dollaria vastaan matalimpaan arvoonsa kuukauteen, kun yhdysvaltalaiskuluttajien luottamusta talouskehitykseen kuvaava indeksi oli odotettua vahvempi. Aiemmin päivällä yhteisvaluutta vahvistui, kun Saksan elinkeinoelämän nykytilaa ja lähiajan näkymiä mittaava Ifo-indeksi nousi odotettua enemmän heinäkuussa.

Saksan kahden vuoden lainan korko nousi kaksi korkopistettä nousussa 2,71 prosentissa. Saksan kymmenvuotisen lainan korko nousi korkopisteen 4,28 prosenttiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi postilaki: Kirje voi viipyä jopa viikon eikä joka lähetykselle ole mitään aikarajaa

    2. 2

      Eilen tulosten siivittäminä nousseet osakkeet halpenivat – Valmet vajosi yhä

    3. 3

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    6. 6

      Koulutetut nuoret löytävät aika hyvin koulutustaan vastaavaa työtä

    7. 7

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    8. 8

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    9. 9

      Poikkeusluvilla pyritään ehkäisemään kotimaan hintojen nousua

    10. 10

      Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Venäjä-pakotteet – mitä tekee Trump?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    2. 2

      Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Venäjä-pakotteet – mitä tekee Trump?

    3. 3

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    4. 4

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    5. 5

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    6. 6

      Lehti: Kreikka alkaa verottaa Airbnb-majoittajia

    7. 7

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    8. 8

      Uusi postilaki: Kirje voi viipyä jopa viikon eikä joka lähetykselle ole mitään aikarajaa

    9. 9

      Datasiirrossa satojen prosenttien kasvu – suomalaiset innostuivat EU-hintojen muutoksesta

    10. 10

      Nokia kiritti osakekursseja – Kesko, Valmet ja Outotec halpenivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    8. 8

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    9. 9

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää