Tuomo Tilman pelkää it-alan ylikuumenemista

Julkaistu:

– Pelkään, että sitten kun it-investoinnit lopulta taas käynnistyvät, tulee ylikysyntää. Se taas tarkoittaa hinta- ja palkkainflaatiota, maalailee TJ Groupin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Tuomo Tilman.

It-investoinnit ovat olleet niin pitkään jäissä, että yleisen käsityksen mukaan kysyntä purkautuu väistämättä jossain vaiheessa.

Tilman toivoo, ettei se tapahtuisi yhdessä rysäyksessä.

Hän näki aitiopaikalta edellisen kysyntäbuumin, jolloin henkilöstön vaihtuvuus oli it-yrityksissä hurja. Ostajia olisi ollut ovella enemmän kuin pystyttiin ja ehdittiin myymään. Kunnes taantuma iski.

TJ Group on yksi niistä yrityksistä, joita it-kupla kolhaisi eniten. Eikä Tilman tehtyjä virheitä peittele.

– Liian monta yritysostoa liian nopeasti. Silloin 90-luvun lopussa haluttiin vain kasvua ja oli niin monta hyvää vuotta takana, ettei riskejä oikeastaan ajateltu. Valitettavasti kaikki mahdolliset riskit toteutuivat.

Yrityksen pääomistajat Tilman sekä keväisen sydänkohtauksen takia sairaslomalla oleva Jyrki Salminen onnistuivat myymään omistustaan parhaimpaan aikaan, juuri ennen romahdusta.

Miljonäärit ovatkin avanneet kukkaronnyörejään useaan otteeseen TJ Groupin pelastamiseksi. Eikä kärsivällisyys ole loppunut vieläkään, vaikka voitolle pääsemisen aikataulu on avoin.

– Ei rahoitusta yhtäkkiä lopeteta, jos kehitys on suotuisaa, Tilman vakuuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    3. 3

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    6. 6

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    7. 7

      Lufthansa ja EasyJet loppusuoralla tarjouskilpailussa Air Berlinistä – ”Uskomme, että katoaa markkinoilta”

    8. 8

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    9. 9

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    10. 10

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    5. 5

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    6. 6

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    7. 7

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    8. 8

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    9. 9

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    10. 10

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää