S&P uhkaa laskeaNokian luottoluokitusta

AnalyytikotluottavatNokian taseeseen

Luottoluokituslaitos Standard & Poor’s muutti eilen Nokian luottoluokitusnäkymät negatiivisiksi ennakoiden mahdollista luokituksen laskua. Aiemmin näkymät olivat vakaat.

S&P perustelee muutosta Nokian matkapuhelinliiketoiminnan kannattavuuden ja näkymien selvällä heikentymisellä. Jos Nokian tilanne ei kohene, S&P saattaa laskea yhtiön luottoluokitusta nykyiseltä AA–1-tasolta.

S&P:n mukaan alempi luokitus on mahdollinen, jos Nokian matkapuhelintoiminnan kannattavuus ja kassavirta heikentyvät edelleen merkittävästi.

Nokialla on mennyt pitkään niin hyvin, ettei luottoluokitusta ole laskettu vuosikausiin.

Markkinateivät yllättyneet

Markkinoille Nokian luottoluokitusnäkymien aleneminen ei ollut mikään uutinen. Helsingin pörssissä Nokia kurssi notkahti hieman tiedon jälkeen, mutta palasi pian entiselle tasolle.

– Tämä ei kerro meille mitään uutta: me tiedämme jo Nokian tuloksen ja näkymät. Nokian tase on tällä hetkellä todella vahva. Eri asia on, jos jonkun yhtiön tase on heikko tai se on tippumassa lähelle roskalainaluokkaa, kertoo analyytikko Jussi Hyöty FIM Pankkiiriliikkeestä.

– Sen aiheellisuudesta voidaan olla montaa mieltä. Nokiahan on hyvin vakavarainen, joten siltä puolelta lasku ei ole varmasti tullut, toteaa myös analyytikko Jari Honko Conventumista.

S&P aikoo nyt seurata tarkkaan Nokian liikevaihdon ja kannattavuuden kehittymistä. Luokituslaitos pelkää, että Nokian jatkamat hinnanalennukset sekä kilpailukyvyn parantamiseen tarvittavat tutkimus-, tuotekehitys- ja markkinointikulut tulevat syömään katteita.

– Tuloksenteko ja tase ovat ne kaksi tekijää, joita luottoluokituslaitokset katsovat. Vahva tase on puskuri, jos tulee huonoja aikoja, Hyöty valistaa.

S&P varoittaa kuitenkin, ettei Nokian vahva kassa riitä yksinään pitämään luottoluokitusta ennallaan, jos yhtiön markkina-asema ja riskiprofiili heikentyvät edelleen huomattavasti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    6. 6

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    7. 7

      Poimi parhaat vinkit rikastumiseen – näin ammattilaiset sijoittavat omat rahansa

    8. 8

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    6. 6

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    7. 7

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    8. 8

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    9. 9

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    10. 10

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää