Yritykset odottavatRatalta säästötoimia

Suomen Pankkiyhdistys syyttää Rahoitustarkastusta tehottomasta rahankäytöstä

Elinkeinoelämä arvostelee Rahoitustarkastusta tehottomuudesta ja vaatii markkinavalvojan kuluja kuriin. Pankkien mielestä Suomen Pankki voisi ryhtyä valvomaan Ratan kuluja ja ottaa ainakin osan Ratan kuluista harteilleen.

Suomen Pankkiyhdistys arvostelee Rataa lausunnossaan, joka koskee Ratan valvontamaksujen uudistamisesta annettavaa lakiesitystä. Pankkiyhdistys ihmettelee, miksi valvontamaksut ovat nousseet keskimäärin kymmenen prosenttia viime vuosina.

– Kukaan ei kontrolloi, mistä valvontamaksuilla katettavat menot syntyvät. Lakiesityksessä keskitytään lähinnä siihen, miten menot katetaan valvottavien kesken, sanoo johtaja Erkki Kontkanen Suomen Pankkiyhdistyksestä.

Kontkanen kaipaa kontrollia kulujen valvomiseksi. Myös Keskuskauppakamarin mielestä on luotava kulujenkontrollijärjestelmä.

– Valvontakulut ovat huomattavasti korkeammat kuin muiden Pohjoismaiden vastaavien viranomaisten kulut. On syytä selvittää, mihin suuret valvontamaksut perustuvat, Keskuskauppakamari sanoo omassa lausunnossaan.

Suomen Pankkimaksumieheksi

Kontkasen mukaan valvonta tehostuisi, jos Suomen Pankki osallistuisi Ratan menoihin.

– Jos keskuspankki maksaisi kulut, sitä kiinnostaisi, mistä ne muodostuvat, Kontkanen sanoo.

Maissa, joissa rahoitusmarkkinoiden valvonta on organisoitu keskuspankin yhteyteen, keskuspankki vastaa valvonnan kustannuksista. Ratahan toimii Suomen Pankin yhteydessä.

Pankkiyhdistyksen mukaan Ratan valvontakulut ovat huomattavan korkeat suhteessa muiden Pohjoismaiden vastaaviin kuluihin.

– Muissa Pohjoismaissa on enemmän valvottavia kuin Suomessa.

Pankkiyhdistys korostaa, että muissa Pohjoismaissa paikalliset rahoitustarkastukset valvovat myös vakuutusalaa. Pankkiyhdistys ihmettelee myös sitä, että muihin Pohjoismaihin verrattuna Ratan palveluksessa on paljon väkeä.

Sivukonttoreille uusi maksu

Lakiesityksen mukaan ulkomaisten EU-maiden pankkien sivukonttorit maksaisivat jatkossa Suomessa perusmaksun lisäksi valvontamaksua, joka määräytyisi sivukonttorin taseen mukaan. Nyt ne maksavat vain perusmaksun.

Tämä on pankkiyhdistyksen mielestä EU:n lainsäädännön kannalta ongelmallista, sillä lakiesitys moninkertaistaisi sivukonttorien valvontamaksut.

Pankkiyhdistyksen mielestä epäkohdat saataisiin korjattua lakiesitystä muuttamalla. Valtiovarainministeriön erityisasiantuntija Markku Sorvari ei lupaa suuria muutoksia esitykseen.

– Ymmärtäisin, että esityksen pohjalta jatketaan. Lakiesitystä pitää hioa, mutta luulen, että sitä ei ole mahdollista kovin paljon muutella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    5. 5

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    8. 8

      Ruotsalais-suomalainen teräsyhtiö sponsoroi Trumpin virkaanastujaisia – ”ei ota kantaa politiikkaan”

    9. 9

      Aktian pääekonomisti: Le Penin valintaa seuraisi markkinashokki – ja miten kävikään Trumpin valinnan jälkeen?

    10. 10

      Kommentti: Ranskan vaalien jälkeen tilanne ei ole mitenkään business as usual

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    6. 6

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    9. 9

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    10. 10

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää