Tapaturmavakuutuksen pelisääntöjä tarkistetaan

Julkaistu:

Yksityisen tapaturmavakuutuksen korvaukset aiheuttavat vuosittain paljon pahaa mieltä. Kyseessä on vakuutusalan ikuisuusongelma, mutta Kuluttajien Vakuutustoimiston apulaisjohtajan Marja Saarion mukaan ongelmat ovat parin viime vuoden aikana lisääntyneet. Tästä syystä toimisto on patistanut vakuutusyhtiöt miettimään tarkemmin vakuutusehtojensa sisältöä.

Kuluttajat kokevat korvauskohtelun usein epäoikeudenmukaiseksi, vaikka toiminta olisi sinänsä vakuutusehtojen mukaista.

Ongelmia aiheuttavat tyypillisesti vammat, joiden syntyyn vaikuttaa tapaturmasta riippumaton sairaus tai vika, kuten kuluma tai rappeuma. Tyypillisiä esimerkkejä ovat selässä nikamavälilevyn tyrä, polven nivelkierukan repeämä, akillesjänteen repeämä sekä olkapään kiertäjäkalvosimen repeämä.

Vaikka vammat syntyvät äkillisesti esimerkiksi liikunnan aikana, lääketieteellisen kokemuksen mukaan kyse on yleensä osittain tai kokonaan aiemmasta viasta tai sairaudesta. Siten tapaturmavakuutuksesta korvataan kuluja vain osittain tai ei ollenkaan.

– Olemme toivoneet, että vakuutusehtoihin kirjattaisiin rajoituksiin joitakin sellaisia yleisimpiä vammoja, joita ei korvata. Yhtiöt voisivat myös tehdä perinteistä tapaturmavakuutusta laajempia sopimuksia, joissa korvattaisiin myös joitakin nyt sairausperäisiksi katsottuja vammoja, Saario sanoo.

Vakuutusyhtiöiden sairausvakuutukset korvaisivat suurimman osan tapaturmavakuutuksen kannalta ongelmallisista tapauksista. Kuluttajalle sairausvakuutus on kuitenkin moninkertaisesti tapaturmavakuutusta kalliimpi. Saarion mukaan kuluttajien odotukset tapaturmavakuutuksestaan ovat sairausvakuutuksen luokkaa.

Vakuutusyhtiöiden keskusliitossa pohditaan tapaturmavakuutuksen ongelmakohtia, ja Kuluttajien Vakuutustoimisto toivoo työn tuloksena yhtiöille suosituksia, miten sairauden ja tapaturman erot voidaan kertoa aiempaa selkeämmin. Mahdollisten uusien vakuutuslajien rakentaminen tai tarkennusten tekeminen on yhtiöiden vallassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    2. 2

      Google uhkaa saada historiallisen suuret sakot

    3. 3

      Pankkivalvojalta varoitus Danskelle: Riskinne kasvavat

    4. 4

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    5. 5

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    6. 6

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    7. 7

      Trumpin koe iskisi Suomeen nopeasti – ”Vaikutukset voivat olla valtavia”

    8. 8

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    9. 9

      Lintilä tapaa Nesteen henkilöstöä tiistaina – ”Pahasti pelkään, että jää kahvitteluksi”

    10. 10

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    9. 9

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    10. 10

      Google uhkaa saada historiallisen suuret sakot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää