Stonesoftin tappio supistui toisella neljänneksellä

Ohjelmistopohjaisiin tietoturvaratkaisuihin keskittynyt Stonesoft Oyj:n liikevaihto kasvoi huhti-toukokuussa kolme prosenttia 5,8 miljoonaan euroon. Vuoden alkupuoliskon koko liikevaihto kutistui seitsemän prosenttia viime vuodesta 10,8 miljoonaan euroon.
Viime vuoden toisella vartilla 4,4 miljoonaa euroa tappiota tehnyt yhtiö sai kutistettua tappioitaan tämän vuoden huhti-kesäkuussa kahdella miljoonalla.

Yhtiön liikevaihdon maantieteellisessä jakaumassa ei ensimäisellä puoliskolla tapahtunut muutoksia: 72 % Euroopan, Lähi-Idän ja Afrikan alueella, Etelä- ja Pohjois-Amerikoissa 21 % sekä Aasian ja Tyynenmeren alueella 7%.

Vuoden koko alkupuoliskon liiketappio ennen liikearvopoistoja oli 5,2 miljoonaa euroa. Viime vuonna saman ajanjakson tappiot olivat 8,7 miljoonaa euroa.

Heikosta tilanteesta huolimatta yhtiön omavaraisuusaste 87 prosenttia.

Yhtiö uskoo tuloksensa paranevan vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Yhtiö myös kertoo tutkivansa jatkuvasti uusia keinoja voitollisen tuloksen saavuttamisen nopeuttamiseksi.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    2. 2

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    3. 3

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    4. 4

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    5. 5

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    6. 6

      Stockmannin tappio odotettua syvempi – näkymät ennallaan

    7. 7

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    8. 8

      Aasian ja kotimaan lentojen hyvä kysyntä tuki Finnairin alkuvuotta

    9. 9

      Poimi parhaat vinkit rikastumiseen – näin ammattilaiset sijoittavat omat rahansa

    10. 10

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    4. 4

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    5. 5

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    6. 6

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    7. 7

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    8. 8

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    9. 9

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    10. 10

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää