Suomalaisyhtiöiden henkilöstöä ulkomailla jo 150 000

Julkaistu:

Suomalaisyrityksillä on teknologiateollisuuden kyselyn mukaan ulkomailla jo 150 000 työntekijää. Määrä kasvoi vuosina 1998–2003 noin 50 000:lla. Samaan aikaan työntekijöiden määrä Suomessa pysyi ennallaan.

Vuosina 2001–2003 teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa kuitenkin väheni kymmenen prosenttia.

– Yritykset, joilla on toimintaa ulkomailla, ovat kasvattaneet henkilöstömääräänsä myös Suomessa. On siis vaikea sanoa, onko suomalaisomistuksessa olevien yhtiöiden työntekijöiden määrä lisääntynyt ulkomailla kotimaan kustannuksella, Jukka Palokangas miettii.

Teknologiateollisuus peräänkuuluttaa toimia Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi, jotta työpaikkojen kato hidastuisi. Järjestön toimitusjohtaja Martti Mäenpää pitää pääministerin asettaman Olli Rehnin työryhmän raportin ehdotuksia hyvinä. Suomen tulisi lisätä teknologiarahoitusta, edistää yritysten kasvua ja pääsyä kansainvälisille markkinoille. Mäenpää vaatii myös ansiotulojen korkeimman marginaaliveron alentamista 50 prosenttiin sekä satsauksia koulutusjärjestelmään.

– Teknologia-alan yliopistoissa on vanhentuneita laitteita, ryhmät ovat suuria ja kansainvälinen yhteistyö edelleen vähäistä, Mäenpää suree.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    2. 2

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    3. 3

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    4. 4

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    5. 5

      Henkilö- ja pakettiautojen katsastusvälit harvenevat – ei koske yli 10-vuotiaita autoja

    6. 6

      Jollan perustajalta startup-alusta – Tavoitteena tuhat yritystä ja miljardi dollaria

    7. 7

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    8. 8

      Näin ex-microsoftlaiset loivat itselleen uuden työpaikan – ”Kehuimme maasta taivaaseen”

    9. 9

      Osakeasunnot kallistuivat pääkaupunkiseudulla

    10. 10

      860 000 suomalaista saa asumistukea – määrä pomppasi yli 200 000:lla vuosikymmenessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    3. 3

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    4. 4

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    5. 5

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    6. 6

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    7. 7

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    8. 8

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    9. 9

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    10. 10

      Henkilö- ja pakettiautojen katsastusvälit harvenevat – ei koske yli 10-vuotiaita autoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää