Ruotsi kitkee kartelleja,Suomen tiehallinto odottelee

Asfalttiurakoiden pilkkominen jabitumin keskitetty ostaminen olisi Tiehallinnonmielestätakapakkia

Kartellitoiminnasta tuomitut päällysteyritykset aiotaan panna Ruotsissa kuriin pilkkomalla asfalttiurakoita ja tuomalla markkinoille halpaa bitumia.

Näin Ruotsin päällystemarkkinoiden suurin asiakas, valtiollinen Vägverket pyrkii helpottamaan uusien yritysten alalle tuloa ja kitkemään suurten urakoitsijoiden kartellitoimintaa.

Suomessakin kartellitutkimukset ovat asfalttialalla käynnissä, mutta valtion päällystetilauksista vastaava Tiehallinto ei lähde suunnittelemaan muutoksia.

– Odotamme, millaiset todelliset yksityiskohtaiset näytöt jäävät voimaan, ja sen jälkeen teemme ratkaisuja, kertoo Tiehallinnon hankintapäällikkö Harri Jalonen.

”Kilpailu onjo riittävää”

Jalosen mielestä on haaskausta miettiä ehkäisytoimenpiteitä ennen kuin tiedetään, mihin ne pitäisi kohdistaa.

Jalonen ei myöskään usko, että Suomen päällystemarkkinoilla kaivataan lisää kilpailua.

– Ei näytä olevan sellaista ongelmaa, että pienten yritysten pitäisi päästä markkinoille. Niillä on omat markkina-alueensa kaupunki- ja kuntasektorilla, ja meille tämä kymmenen yrityksen toimiva kilpailu riittää.

Suurten urakoitsijoiden harkintakyvylle Jalonen antaa myös luottamuksensa.

– Minusta tuntuu siltä, että kun tällainen asia on tullut ilmi ja sitä näin huolellisesti tutkitaan, niin kyllä nämä yritykset ottavat asian vakavasti. Ja jos nyt voidaan osoittaa, että jotain on joskus sovittu, niin varmasti ne ovat tästä eteenpäin sopimatta.

Ruotsin malliolisi takapakkia

Tieliikelaitoksen kehitysjohtaja Risto Pelttari ei pidä Ruotsin mallia järkevänä, joskin myöntää, että sillä voidaan pureutua kartellien muodostamiseen.

– Tietysti jos ainoa päämäärä on eliminoida sitä mahdollisuutta, että jotkut yritykset pelaavat yhteen, niin se voi toimia. Mutta silloin yrityksille ei jää juurikaan intressejä kehittää toimintaansa.

Pelttari muistuttaa, että rakennusalan helmasynti on yritystason tuotekehityksen marginaalinen, puolen prosentin, osuus yritysten liikevaihdosta.

Myös Jalosen mielestä Ruotsin malli olisi takapakkia Suomessa, jossa vastaavasti toimittiin 90-luvun puoliväliin asti.

Silloin Tiehallinto osti Nesteeltä tarvittavan bitumin, teetti itse kiviainekset ja varsinainen päällystystyö oli lähinnä konevuokrausta.

– Heti kun me annoimme urakoitsijoiden itsensä tehdä parhaat kaupat, alkoi valtava ponnistus tehdä lujempia ja edullisempia päällysteitä, hän muistuttaa.

– Itse asiassa Ruotsin malli nostaisi päällysteiden hintoja pidemmän päälle, veikkaa puolestaan Pelttari.

Hän perustelee näkemystään sillä, että urakoiden pienentyessä massatuotannon edut alkaisivat hävitä, ja Tiehallinnossa hankkeiden koordinointiin tarvittaisiin toisaalta lisää henkilöstöä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    2. 2

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    3. 3

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    4. 4

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    5. 5

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    6. 6

      Saksan talouden kasvu yllätti – vauhti kovinta kuuteen vuoteen

    7. 7

      Nokia ja Apple sopivat patenttikiistansa – luopuvat kaikista kanteista

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    10. 10

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    3. 3

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    8. 8

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    9. 9

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    10. 10

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää