Etanolia tankkiin

St1 ottaa Ruotsissa valikoimaansa ympäristöystävällisen etanolibensiinin. E85-nimisessä menovedessä on 85 prosenttia etanolia ja loput perinteistä bensiiniä.

Etanolibensaa saa Ruotsissa jo muutamilta asemilta, mutta St1 on toimitusjohtaja Juha Kokon mukaan ensimmäinen ketju, joka alkaa myydä etanolia lähes kaikissa pisteissään.

Ruotsissa suunnitellaan lakia, joka velvoittaisi kaikki vähintään miljoonaa litraa vuodessa myyvät huoltamot tarjoamaan etanolibensaa. Esimerkiksi Suomessa bensa-asemat myyvät keskimäärin puolitoista miljoonaa litraa vuodessa, joten lain ulkopuolelle jäisivät Ruotsissa vain syrjäseutujen bensapumput.

St1:n asemaketjun rakentaminen Ruotsiin on vasta alussa. Yhtiön mukaan E85:een kannattaa satsata jo nyt, ettei asemille tarvitse tehdä uudistusinvestointeja, kun säännökset kiristyvät. Yleisesti öljy-yhtiöt vastustavat E85:n myyntipakkoa, koska etanolia ei voi säilyttää samanlaisissa astioissa kuin perinteistä bensiiniä. Näin uusi laki tulisi vanhoille asemille hyvin kalliiksi.

– Etanoli vaatii erilaiset säiliöt, putkistot ja mittarit, koska se syövyttää pinnat, joita ei ole pinnoitettu, Kokko kertoo.

Suomessa etanolilla käyviä autoja ei ole, mutta Ruotsissa Ford Focus on saatavissa etanoliversiona. Myös Volvo ja Volkswagen ovat tuomassa etanolimalleja markkinoille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    3. 3

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    4. 4

      Markkinat hinnoittelevat jo Macronin voittoa Ranskan vaalien toisella kierroksella

    5. 5

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    8. 8

      Italian luottoluokituksen lasku ei ollut yllätys – ”Ongelmat ovat vielä edessä ja ratkeamatta”

    9. 9

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    10. 10

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    4. 4

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    5. 5

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    6. 6

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    9. 9

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    10. 10

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää