Rapusaalis kärsiikylmästäkesästä

Rapukannatvoivat silti hyvin istutusten ansiosta

Viileä alkukesä on rokottanut kesän rapusaalista. Raputietokeskuksen mukaan tänään alkavalla ravustuskaudella Suomen vesistä pyydystetään silti noin kolme miljoonaa saksiniekkaa.

Parhaina kesinä rapuja pyydystetään neljä miljoonaa kappaletta. Amerikkalaisperäisen täpläravun osuus saaliista yltää jo puoleen ja on jatkuvasti kasvussa.

Ravulle on nyt kysyntää, mikä lisää tarvetta kehittää yhä uusia rapuruokia sekä elämyksellisiä tuotteita, kuten ravustusretkiä perheille.

– Raputalouden avulla koko kalaveden arvo nousee, Chris Karppinen Kalatalouden Keskusliitosta muistuttaa.

Raputalouden vakavin haaste on estää rapuruton leviäminen.

– Rapurutto on pohjoisamerikkalainen sienitauti, joka leviää itiöinä. Ruttoa levittävät muun muassa puhdistamattomien pyydysten siirto sekä täplärapujen luvattomat siirrot vesistöjen välillä, rapubiologi Japo Jussila Raputietokeskuksesta sanoo.

Rapuvesissä jopa ruuhkaa

Viime vuosina rapukannat ovat elpyneet rapuistutusten ansiosta. Pyyntikelpoisen kannan kehittyminen kestää noin vuosikymmenen istutuksesta. Esimerkiksi Hämeessä lähes kaikissa potentiaalisissa rapuvesissä on hyvät kannat.

– Joissakin vesissä rapuja on jopa liikaa. Sieltä ei saada isokokoisia yksilöitä, kun ravinto ei riitä ja rapujen kasvu hidastuu, tutkija Esa Erkamo Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta kertoo.

Eräs keino rapukantojen rajoittamiseen on istuttaa ankeriasta rapuvesiin.

– Ankerias on merkittävä ravunsyöjä, ja parhaassa tapauksessa saadaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun ankerias rikastuttaa samalla kalavesiä, Erkamo sanoo.

Ravustuskausi alkaa tänään 21.7. kello 12 ja päättyy lokakuun lopussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    4. 4

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    5. 5

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    8. 8

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    9. 9

      Yhä harvempi toimeentulotukihakemus hylätään

    10. 10

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    4. 4

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    5. 5

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    8. 8

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    9. 9

      Kriisissä rypevä Ericsson teki rajusti tappiota

    10. 10

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää