Riidat eläkevakuutuksista tuskin vielä ohi

Julkaistu:

Vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin liittyvät kiistat eivät lopu siihen, että eduskunta kesäkuun lopussa löi lukkoon vakuutusten verokohtelua koskevat muutokset. Erimielisyydet siirtyvät nyt vakuutusyhtiöiden ja asiakkaiden välisiksi.

Poliittisen käsittelyn jatkuessa yhtiöillä ja asiakkailla oli yhteinen intressi puolustaa saavutettuja veroetuja – todellisia tai kuviteltuja. Kun uusi säädöspohja on nyt valmis, moni eläkesäästäjä ryhtynee ensi syksynä peräämään kuluttajan oikeuksiaan. Edessä on monta kimuranttia kädenvääntöä.

Tätä ennen on hyvä vielä arvioida sitä, mitä eläkesäästäjille tulikaan tehtyä. Miksi uudistukseen ylipäätään ryhdyttiin ja toteutuivatko tavoitteet?

Uusien säästäjien osalta siirtyminen verovähennyksissä pääomaveron puolelle selkiyttänee järjestelmää. Samalla kuitenkin katkottiin loputkin sidokset tel-järjestelmään.

Tässä tilanteessa kuluttajan etu olisi monessakin mielessä ollut, että pitkäaikaissäästämisen verotuki olisi ulotettu vakuutussäästämistä laajemmalle. Niin sanotun siva-uudistuksen hautaamista on vaikea tulkita muuksi kuin osaksi poliittista kaupankäyntiä, jolla jokin osapuoli (vakuutusyhtiöt?) pehmitettiin myönteisemmäksi koko paketille.

Kun arvovaltaisesti valitettiin, että koko vapaaehtoisten eläkevakuutusten järjestelmä on pelkkää vakuutusyhtiöiden rahastusta, perustelu jäi ilmaan, mutta asiakkaan asemaa ei silti parannettu millään tavoin. Miksi?

Vanhojen säästäjien osalta lopputulos eri siirtymäaikoineen oli pelkkää kiusantekoa, ja järjestelmästä tuli tavattoman monimutkainen. Paras ratkaisu olisi ollut, että säästäminen olisi saanut jatkua turvallisesti ennallaan koko viiden vuoden siirtymäkauden sekä ikärajojen että verotuksen osalta. Nyt säästäjiä pompotellaan ilman mitään muuta erityistä perustelua kuin halu kiristää heidän verotustaan.

Jos muutoksissa tavoitteena oli myöhentää eläkkeelle siirtymistä ja vähentää verosuunnittelun tarvetta, lopputulos voi olla tasan päinvastainen.

Monelle eläkesäästäminen on ollut tärkeä tuki juuri viimeisinä työvuosina, kun monen muun tekijän osalta mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämiseen (esimerkiksi työpaikkaa vaihtamalla) kapenevat. Säästöistä on voinut tulla selkänoja ja optio, joiden turvin on ehkä jaksanut pitempään kuin muuten. Tätä oletusta tukevat myös tilastot.

Kun ihmisten pyrkimystä oman elämänsä hallintaan nyt vaikeutetaan, nakerretaan myös sitä luottamusta, jonka varaan koko lakisääteinen eläkejärjestelmämme rakentuu.

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki vakuutteli useaan otteeseen, että säästäjän kannalta muutos on lopulta neutraali. Sen, minkä hän kiristyvinä veroina nyt menettää, hän saisi aikanaan takaisin eläkeiässä.

Henkilökohtaisella tasolla tästä ei ole kenelläkään takeita. Kansantaloudellisesti se taas tarkoittaa, että Kalliomäki ottaa vippiä tulevilta kollegoiltaan. Hän kerää lisää verotuloja tällä vaalikaudella ja vähentää tulevina kausina, kun muutenkin tiedetään jouduttavan tiukoille väestön vanhetessa.

Kaikkiaan koko hankkeen perustelut jäävät ontumaan. Käteen jää lopulta vain alun perin SAK:laiselta suunnalta nostatettu vihakampanja "ostoeläkkeitä" kohtaan. Ehkä nyt purettiin turhautumia, joita voimattomuus kansainvälisen talouden pyörityksessä varmasti aiheuttaa. Onnistuttiinpa kyykyttämään edes yhtä porukkaa.

Tällaista tämä yhteiskunnallinen päätöksenteko joskus kehnoimmillaan on. Onneksi ei kovin usein.

Nyt siis draaman jatkonäytökset siirtyvät uudelle tasolle. Moni säästäjä miettii jo, mistä sopimusta tehdessä aikanaan puhuttiin ja mitä luvattiin.

Mikä merkitys on esimerkiksi sillä, jos koko sopimus on perustettu laskelmiin, joissa verovähennysmarkoille vuosikymmenien aikana kerrytetty tuotto on ollut ratkaisevassa osassa?

Tiedän, että valtaosa sopimuksista on varsin joustavia, eikä niiden muotoilussa uuteen tilanteeseen liene ongelmia. Myös vakuutusyhtiöiden intressissä lienee olla suututtamatta turhaan asiakkaitaan. Mutta satojen tuhansien sopimusten joukkoon mahtuu kaikenlaista.

Onpa tuhansia sellaisiakin, joissa kuukausittaisen säästösumman alentamisesta joutuu maksamaan sakkoa vaikka vuosikymmenten ajan. Jos näissä ei jousteta, edessä on vielä monta lihavaa riitaa.

Kirjoittaja on Veronmaksajain Keskusliiton viestintäjohtaja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    2. 2

      Etlan tutkimusjohtaja: Palkkaneuvottelut ovat talouden akuutein riski

    3. 3

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    4. 4

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    5. 5

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    6. 6

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    7. 7

      Kaupankäynti Afarak Groupin osakkeella keskeytetty

    8. 8

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    9. 9

      Norjan öljyrahaston arvo ylitti 1 000 miljardin dollarin rajapyykin ensimmäistä kertaa

    10. 10

      Kommentti: Montako virkamiestä tarvitaan viemään läpi rautatieuudistus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    2. 2

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    3. 3

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    6. 6

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    7. 7

      Fiva huolissaan kotitalouksien veloista – ja yleistyneestä asuntolainamuodosta

    8. 8

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    9. 9

      VR:n pilkkominen etenee vähin äänin: puolen miljardin euron varainsiirto, Heliövaara ulos työryhmästä

    10. 10

      Kommentti: Montako virkamiestä tarvitaan viemään läpi rautatieuudistus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Tulot jopa 5000 e/kk, mutta rahat eivät silti riitä – näin hyvätuloinen suistuu köyhyyteen

    7. 7

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    8. 8

      Töihin peruskoulupohjalta ja ilman kokemusta, palkka jopa liki 4 000 €/kk – töitä on taas tarjolla

    9. 9

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    10. 10

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    11. Näytä lisää