ENSI VIIKKO 30

Julkaistu:

TaloustärpitTulostietojentulva kiihtyyTällä viikolla käynnistynyt osavuosikatsausvirta kiihtyy ensi viikolla, kun tietojaan paljastavat muun muassa Kone tiistaina, Tietoenator keskiviikkona ja Huhtamäki torstaina. Kaikkiaan ensi viikolla tulee 12 osavuositulosta. Seuraavalla viikolla vauhti kovenee edelleen, kun esiin tulee 20 pörssiyhtiötä.Ulkomaisista tuloksista ainakin Nokia-klusterin sijoittajia kiinnostavat varmasti keskiviikon vastaisena yönä tuleva Motorolan tulos ja keskiviikkona julkistettava Ericssonin osavuosikatsaus.Japani huilaamaanantainaJapanin finanssimarkkinat ovat kiinni kansallisen vapaapäivän vuoksi maanantaina.Työvoimakoulutusmenee verkkoonTiistaina ja keskiviikkona puhutaan Porissa työvoimakoulutuksen haasteista. Yhdeksi ratkaisuksi on nousemassa entistä enemmän verkko-opetus. Porissa esitellään MediaL-verkkoprojektia, jonka ensimmäinen pilotti koskee laitoshuoltajan ammattitutkintoja. Menossa on myös valmentava koulutus levyseppähitsaajan perustutkintoon ja tietojenkäsittelyn osatutkintoon. Tilaisuuden järjestävät Porin Aikuiskoulutuskeskus ja työministeriö, joka myös julkistaa tiistaina Helsingissä kesäkuun työllisyystilastoja.Greenspan kertoonäkemyksiäänTiistaina kuullaan painavaa puhetta suhdanteista, kun Fedin pääjohtaja Alan Greenspan esittää keskuspankin katsauksen senaatin pankkikomitealle. Jos uskoo enemmän virallisiin tilastoihin kuin keskuspankkiiriin, kannattaa viikolla huomioida ainakin maanantaina julkistettava euroalueen teollisuustuotanto, tiistaina saksalaisten analyytikoiden ja suursijoittajien uskoa kuvaava Zew-indeksi ja torstaina USA:sta tulevat työttömyysluvut ja ennakoiva suhdanneindeksi.Tapahtumavinkit
Taloustärpit

Tulostietojentulva kiihtyy

Tällä viikolla käynnistynyt osavuosikatsausvirta kiihtyy ensi viikolla, kun tietojaan paljastavat muun muassa Kone tiistaina, Tietoenator keskiviikkona ja Huhtamäki torstaina. Kaikkiaan ensi viikolla tulee 12 osavuositulosta. Seuraavalla viikolla vauhti kovenee edelleen, kun esiin tulee 20 pörssiyhtiötä.

Ulkomaisista tuloksista ainakin Nokia-klusterin sijoittajia kiinnostavat varmasti keskiviikon vastaisena yönä tuleva Motorolan tulos ja keskiviikkona julkistettava Ericssonin osavuosikatsaus.

Japani huilaamaanantaina

Japanin finanssimarkkinat ovat kiinni kansallisen vapaapäivän vuoksi maanantaina.

Työvoimakoulutusmenee verkkoon

Tiistaina ja keskiviikkona puhutaan Porissa työvoimakoulutuksen haasteista. Yhdeksi ratkaisuksi on nousemassa entistä enemmän verkko-opetus. Porissa esitellään MediaL-verkkoprojektia, jonka ensimmäinen pilotti koskee laitoshuoltajan ammattitutkintoja. Menossa on myös valmentava koulutus levyseppähitsaajan perustutkintoon ja tietojenkäsittelyn osatutkintoon. Tilaisuuden järjestävät Porin Aikuiskoulutuskeskus ja työministeriö, joka myös julkistaa tiistaina Helsingissä kesäkuun työllisyystilastoja.

Greenspan kertoonäkemyksiään

Tiistaina kuullaan painavaa puhetta suhdanteista, kun Fedin pääjohtaja Alan Greenspan esittää keskuspankin katsauksen senaatin pankkikomitealle. Jos uskoo enemmän virallisiin tilastoihin kuin keskuspankkiiriin, kannattaa viikolla huomioida ainakin maanantaina julkistettava euroalueen teollisuustuotanto, tiistaina saksalaisten analyytikoiden ja suursijoittajien uskoa kuvaava Zew-indeksi ja torstaina USA:sta tulevat työttömyysluvut ja ennakoiva suhdanneindeksi.

Tapahtumavinkit

MAANANTAI 19.7.

Tangoa naisten viikolla

18.-24.7. vietettävän naisten viikon alkutahteja kuullaan ravintola Kaisaniemessä (Kaisaniementie 6) Helsingissä. The Passion of Tango -esityksessään Saija Varjus laulaa niin kotimaisia kuin kansainvälisiäkin tangoja. Show alkaa kello 22, liput 15 euroa. Esitys illallisineen maksaa 56 euroa. Illallinen kello 20, ja ruokailuun tarvitaan pöytävaraus.

TIISTAI 20.7.

Reggae valtaa Tavastian

Reggaelegenda Bob Marleyn yhtyeenä tunnetuksi tullut jamaikalainen The Wailers esiintyy Tavastia-klubilla (Urho Kekkosen katu 4-6) Helsingissä. Tavastian ovet aukeavat kello 21. Liput 25 euroa.

KESKIVIIKKO 21.7.

Kilpapurjehdus avaa Ahvenanmaan meripäivät

Perinteisten purjealusten ja isoveneiden kilpapurjehdus aloittaa Ahvenanmaan meripäivät. Kilpailu alkaa Degerbystä Föglön saaristokunnasta kello 10 (alustava lähtöaika), ja kilpailua voi seurata myös omasta veneestä. Iltapäivällä tai illansuussa kilpailijoita odotetaan maaliin Merikorttelissa Maarianhaminassa. Ahvenanmaan meripäivät jatkuvat sunnuntaihin asti.

TORSTAI 22.7.

Suomen suurin luokkakokous Kotkassa

Kotkan meripäivien avajaisiltana voi osallistua muun muassa Suomen suurimpaan luokkakokoukseen Länsivarastossa sijaitsevassa ravintola Kassaholvissa alkaen kello 20. MeripäiväAreenalla Kotkan kantasatamassa esiintyvät illan aikana Petri Munck kello 20 sekä Yö kello 22. Liput kello 18 jälkeen 17 euroa. Kotkan meripäiviä vietetään sunnuntaihin saakka.

Tanssin huumaaLinnanmäellä

Discon helmiä kuullaan Linnanmäen Peacock-teatterissa (Tivolikuja 1), kun UIT:n Saturday Night Fever-musikaali saa ensi-iltansa kello 19. Marco Bjurströmin ohjaaman musikaalin tähtiä ovat muun muassa Jonna Kosonen ja Tuukka Leppänen. Liput 37–40 euroa.

PERJANTAI 23.7.

Chicago-musikaalisoi Tallinnassa

Pohjoismaiden ainoa esitys musikaalista Chicago nähdään Tallinnan Laululavalla kello 21. Musikaaliin perustuu kuuden Oscarin saman niminen elokuva. Tallinnassa ohjaus on Marko Matveren, musiikista vastaa Mart Sander, ja koreografia on Oleg Titovin käsialaa. Näytökset myös lauantaina ja sunnuntaina kello 21. Liput 25–45 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    2. 2

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    3. 3

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    8. 8

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    9. 9

      Talousprofessori: Käteiset pois – köyhien parhaaksi

    10. 10

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    4. 4

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    5. 5

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    9. 9

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    10. 10

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää