Suursijoittajienmielialatsynkkenivät

Julkaistu:

Suurten sijoitusrahastojen salkunhoitajat ovat pessimistisimpiä maailmantalouden suhteen kuin kertaakaan vuoden 2001 jälkeen. Tämä ilmenee investointipankki Merrill Lynchin tiistaina ilmestyneestä raportista, jossa haastateltiin maailman suurimpien sijoitusrahastojen hoitajia.

Kyselyyn vastanneista 41 prosenttia arvioi maailmantalouden hieman heikkenevän seuraavien 12 kuukauden aikana. Lievään vahvistumiseen uskoo 32 prosenttia.

Raportin mukaan salkunhoitajien pessimismiä ovat lisänneet USA:n odotettua heikommat ansiotulotilastot, yhtiöiden tulosvaroitukset ja öljyn hinnan nousu takaisin 40 dollariin tynnyriltä.

Valtaosa vastanneista, 63 prosenttia arvioi, että osakekurssit ovat tällä hetkellä realistisella tasolla. Ruotsalainen Dagens Industri -lehti kertoi kuitenkin eilen, että amerikkalaispankit ovat alkaneet myydä osakesijoituksiaan ennakoiden kurssien laskua.

Myös monet sijoitusrahastot ovat laittaneet osakesijoituksensa jäihin, lehti kertoo.

Syynä pankkien pessimismiin on lehden mukaan se, että kuluttajapuolen heikkojen myyntilukujen pelätään heijastuneen tuotantopuolelle. Muun muassa Fordin ja päivittäistavaraketju Wal-Martin myynti supistui kesäkuussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    3. 3

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    4. 4

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    5. 5

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    6. 6

      HKScanin virolaisen hautomon roskiksesta löytyi eläviä kananpoikia

    7. 7

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    8. 8

      EKP:n pääjohtaja: Keskuspankkien pitää valmistautua uusiin haasteisiin

    9. 9

      Trump uhkaa hallinnon sulkemisella, jos Meksikon muuria ei rakenneta

    10. 10

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    3. 3

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    4. 4

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    5. 5

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    6. 6

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    7. 7

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    8. 8

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    9. 9

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    10. 10

      Trump uhkaa hallinnon sulkemisella, jos Meksikon muuria ei rakenneta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää