Valkokankaan Vares luottaa suomalaisyleisöön

Julkaistu:

Sponsorointi yleistynyt kotimaisten elokuvien markkinoinnissa

Kuluvan vuoden seitsemäs kotimainen ensi-ilta, Reijo Mäen kirjoihin perustuva ja Solar Filmsin tuottama Vares saapuu teattereihin ensi viikolla.

Suomalaiset elokuvantekijät ovat huomanneet, että menestyskirjasta saattaa saada aikaan myös menetyselokuvan. Supermyyntiin yltäneen Juoksuhaudantien filmatisointi saa ensi-iltansa elokuussa ja ruotsalaisten kanssa yhteistyönä syntynyt Populäärimusiikkia Vittulajänkältä syyskuussa.

Yhteensä tänä vuonna kotimaisia ensi-iltoja on viisitoista. Suomen Elokuvasäätiö näkisi mieluusti enemmänkin.

– Elokuvia tehdään tasan se määrä, mihin rahat riittävät. Jos halutaan tehdä enemmän, valtiolta pitää tulla lisää rahaa. Tekijöitä ja katsojia kyllä löytyisi vaikka parillekymmenelle elokuvalle vuodessa, säätiön kulttuuriviennin tiedottaja Satu Elo uskoo.

Puolentoista miljoonan euron budjetilla tehty Vares on yksi vuoden kalleimmista kotimaisista tuotannoista. Säätiön rahaa elokuvassa on 350 000 euroa.

Elo ei näe ongelmaa täysin kaupallisin perustein tehdyn elokuvan tukemisessa. Hän uskoo, että tällä tavalla ihmiset saadaan käymään katsomassa kotimaisia elokuvia, ja sitä kautta siitä hyötyy koko ala.

Ammattimaisuus tuonut katsojia

Suomalaiset ovat oppineet käymään elokuvissa – ja erityisesti kotimaisissa. Kun vielä vuonna 1998 kotimaisten elokuvien katsojaosuus oli alle 10 prosenttia, seuraavana vuonna se nousi ennätykselliseen neljännekseen. Viime vuonnakin osuus oli 21 prosenttia.

Elokuvasäätiössä ei olla yllättyneitä.

– Tuotanto on ammattimaistunut hurjasti. Ennen elokuvia tehtiin niin, että yksi ja sama ihminen käsikirjoitti, ohjasi ja leikkasi, Elo kärjistää.

– Nykyään meillä on alalla erittäin hyvä koulutus, ja ammattitaito on kansainvälistymisen myötä päässyt liikkumaan.

Tuotannon ammattimaistumisesta huolimatta Suomessa ei ole mahdollista tehdä elokuvia ilman yhteiskunnan tukea. Solar on onnistunut hankkimaan hyvin ulkopuolisia yhteistyökumppaneita, mutta:

– Se on enemmänkin sellaista "ystävällistä kanssakäymistä". Ei se raha vaikuta varsinaiseen tuotantobudjettiin vaan menee markkinointiin, Solarin tiedottaja Rampe Toivonen muistuttaa.

Solarin edellisessä tuotannossa Pahoissa Pojissa suurta markkinointiroolia näytteli kodinkoneliike Expert. Vareksessa ovat olleet tavalla tai toisella mukana ainakin Rukka ja Koff.

– Expert käytännössä moninkertaisti Pahojen Poikien näkyvyyden, koska se käytti sitä myös omassa mainonnassaan, Toivonen sanoo ja kertoo kampanjan saaneen hyviä tuloksia.

Pojat sai myös ennätyksellisen yleisön. Elokuvien suosio on kuitenkin aina vaikeasti ennustettavaa. Vares onkin ensimmäinen kotimainen elokuva, joka on amerikkalaiseen tapaan testattu koeyleisöllä. Ei tosin sen selvittämiseksi, minkälainen loppuratkaisu valkokankaalla kannattaa esittää, vaan nimenomaan potentiaalisen yleisömäärän arvioimiseksi.

Solar luottaa dekkariinsa. Vares lähtee teattereihin noin 40 kopiolla ja sille odotetaan jopa 200 000:ta katsojaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    2. 2

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    3. 3

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    6. 6

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    7. 7

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    8. 8

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    9. 9

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    10. 10

      Kun Nordea tulee, miten käy talletussuojan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    3. 3

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    4. 4

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    7. 7

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    8. 8

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    9. 9

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    10. 10

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää