Kuutio lankkua vaatii pari mottia tukkia

Rakennustarpeiksi kelpaavat vain tukkipuuksi riittävän järeät puut. Jos metsän- tai maisemanhoito tontilla vaatii pienempien puiden kaatamista, ne jäävät useimmiten metsään tai päätyvät polttopuuksi.

Puiden järeys ja saatavilla oleva sahatavaran määrä on parasta jättää asiantuntijan arvioitavaksi. Maallikon silmissä ja mielikuvissa pystyssä huojuvat puut vaikuttavat usein järeämmiltä kuin ne todellisuudessa ovatkaan.

Rinnan korkeudelta 35 sentin läpimittaisesta ja 24 metriä pitkästä puusta on sahalle kelpaavaa tukkiosaa rungosta suunnilleen yksi motti eli kuutiometri. Loppu on kuitupuuta ja latvahukkapuuta.

Yhteen kuutioon sahatavaraa tarvitaan keskimäärin noin 2,3 kuutiota tukkipuuta. Taitava kenttäsahan käyttäjä voi päästä paljonkin parempaan hyötysuhteeseen. Tarkalla mitoituksella ja sahauksella voidaan yksi kuutio lankkua saada jopa alle kahdesta motista tukkia. Ja jos toiselta sivultaan kaarnaiset pintalaudatkin kelpaavat, nousee teho vielä paremmaksi.

Tarvittavan sahatavaran laatu ja määrä riippuvat vireillä olevista rakennushankkeista. Useimmiten puutavaratarpeesta on viisainta keskustella asiantuntijan kanssa jo siinä vaiheessa, kun hakkuita suunnitellaan.

Jos puuta tarvitaan esimerkiksi lautaverhoilun uusimiseen, voi menekkiä arvioida verhoiltavien seinien pinta-alan ja halutun lankkuvahvuuden avulla.

Esimerkiksi 75-neliöisessä 1,5-kerroksisessa harjakattoisessa talossa on karkeasti 150 neliömetriä verhoiltavaa seinäpintaa. Jos laudoitukseen käytetään tavanomaista 22-millistä vahvuutta, tarvitaan lautaa karkeasti 3,3 kuutiota. Tällaiseen määrään tarvitaan tarkallakin sahauksella 6–8 mottia tukkipuuta eli kymmenkunta suht järeätä tukkipuuta.

Jos tontille rakennetaan uusi talo rungosta alkaen, tarvitaan paljon suurempia puumääriä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    2. 2

      Suomalaiset juovat entistä laatutietoisemmin – ”Ei enää ihan sitä halvinta”

    3. 3

      Raija Tapion huima ura: Laboratorionhoitajasta lääkärikeskuksen toimitusjohtajaksi

    4. 4

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    5. 5

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    6. 6

      Saksalaispankki teki sen taas – siirsi vahingossa rahaa yli 5 miljardia euroa

    7. 7

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    8. 8

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    9. 9

      Nobel-voittaja Holmströmin mukaan palkkapuhe ymmärretään väärin: ”Ei kukaan sano, että palkkoja alennetaan”

    10. 10

      Kommentti: Syydetäänkö Perälle ja kumppaneille yhä rahaa? Talvivaaran velkojat riidoissa – tästä on kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    2. 2

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    5. 5

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    6. 6

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    7. 7

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    8. 8

      Saksalaispankki teki sen taas – siirsi vahingossa rahaa yli 5 miljardia euroa

    9. 9

      Kommentti: Syydetäänkö Perälle ja kumppaneille yhä rahaa? Talvivaaran velkojat riidoissa – tästä on kyse

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmströmin mukaan palkkapuhe ymmärretään väärin: ”Ei kukaan sano, että palkkoja alennetaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Kiinalainen verkkokauppa koukuttaa – Suvi, 28: ”Haluan, että minulle on koko ajan tulossa paketteja”

    6. 6

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    9. 9

      Bruce Oreck: Tätä Suomen suurinta ongelmaa Slush ja Supercell eivät ratkaise

    10. 10

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    11. Näytä lisää