Asunnonvaihtohalut tasaantuvat

Julkaistu:

Asunnonvaihtokuume on hellittämässä. Tilastokeskuksen tuoreen kuluttajabarometrin mukaan 5,9 prosenttia kotitalouksista harkitsee omistusasunnon hankintaa tai vaihtoa seuraavan vuoden aikana. Toukokuun kyselyn perusteella asunnon hankintaa harkitsi vielä yhteensä lähes ennätykselliset 8,9 prosenttia kotitalouksista.

Jos lukuja tulkitsee kirjaimellisesti, ostajien määrä asuntomarkkinoilla olisi pudonnut noin kolmanneksen. Tällä olisi jo huomattava merkitys asuntomarkkinoilla. Käytännössä kyselyissä ilmaistut aikeet heilahtelevat kuitenkin voimakkaasti, mutta etenkin pitempiaikaiset muutokset näkyvät myös markkinoilla kauppojen määrissä ja hinnoissa.

Asunnon hankintaa on viimeksi harkinnut yhtä harva kotitalous vuoden 2002 loka–marraskuussa. Asuntojen hintojen nousu pysähtyikin vuoden 2002 lopussa, mutta nousu alkoi uudelleen vuoden 2003 alussa. Aiempina vuosina kuuden prosentin taso on ollut suunnilleen normaali taso.

Kuluttajabarometrin tulos ennakoi markkinoiden muutosta eri suuntaan kuin kiinteistövälittäjien arviot vielä toukokuussa. Välittäjät ennakoivat jopa poikkeuksellisen yksimielisesti kauppojen määrän ja hintojen nousua. Vastakkaiseen suuntaan ovat vaikuttaneet monien ekonomistien ja viranomaisten varoittelut asuntojen hintakuplasta sekä korkojen lievä nousu kesäkuussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    3. 3

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    4. 4

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    5. 5

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    6. 6

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    7. 7

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    8. 8

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    9. 9

      Luvut paljastavat isot erot – katso, miten suuren osan eläkkeestäsi maksat itse

    10. 10

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    3. 3

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    4. 4

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    5. 5

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    6. 6

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    7. 7

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    8. 8

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    9. 9

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää