Puolivälissä maratonia

Julkaistu:

”Maraton tekee jokaisesta sankarin. Sen jälkeen uskoo pystyvänsä moniin uusiin kamppailuihin milloin tahansa. " "Maratonjuoksija osaa jaksottaa suorituksensa.

Maratonjuoksija Erkki Liikasen vauhti on kiihtynyt vuosi vuodelta. Lainaukset ovat Liikasen omia ajatuksia maratonista hänen nettisivuiltaan. Onko Suomen Pankki 53-vuotiaan Liikasen lopullinen maali, jää nähtäväksi.

Valtiotieteen maisteri Liikasesta tuli kansanedustaja 21-vuotiaana, jolloin hän oli eduskunnan kaikkien aikojen nuorin edustaja.

Liikasen uraa on tukenut se, että hän kiinnostui jo kansanedustajavuosiensa alkuvaiheessa yrityselämästä ja pankkimaailmasta.

Liikanen toimi muun muassa Televan ja Outokummun hallintoneuvostoissa sekä eduskunnan pankkivaltuustossa, kunnes hänet valittiin valtiovarainministeriksi vuonna 1987. Valtiovarainministerin ura päättyi huonoissa merkeissä vuonna 1990, sillä Suomi ajautui sen jälkeen syvään lamaan.

Liikasen urakehitystä ministerin ura sen sijaan ei haitannut. Hän siirtyi ministerin pallilta Brysseliin suurlähettilääksi, joka neuvotteli Suomen Euroopan unionin jäseneksi vuonna 1995. Hänestä tuli Suomen ensimmäinen komissaari.

"Maraton antaa aitoja kokemuksia elämälle. Vaikka olisi kuinka väsynyt, jaksaa vielä yllättävän paljon."

Liikanen on toiminut eurooppalaisen tietoyhteiskuntamallin mannekiinina ympäri maailmaa.

Hän on käynyt puhujamatkoilla useaan otteeseen Euroopan lisäksi Yhdysvalloissa, Kiinassa, Etelä-Amerikassa, Intiassa ja Venäjällä. Liikanen on viiden vuoden aikana pitänyt 356 merkittävää puhetta, jotka käsittelevät kaikkea mahdollista yrittäjyyden ja teknologiakehityksen väliltä.

"Maratonjuoksija uskoo kaikki kohteliaisuudet reitin varrella, sillä ne kertovat valistuneesta katsojasta."

Liikasen itsetunnossa ei ole tunnetusti mitään vikaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    2. 2

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    3. 3

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    4. 4

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    5. 5

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    6. 6

      Tanskan kruunu poikkeuksellisen vahva euroon verrattuna – keskuspankki voi ryhtyä toimiin

    7. 7

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    8. 8

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    9. 9

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    10. 10

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    6. 6

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    7. 7

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    8. 8

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    9. 9

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    10. 10

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää