VMaikoo estää henkilöautojen muuttamisen pakettiautoiksi

Julkaistu:

Tuhannen auton dieselveronkiertämisestävaltiolleveromenetyksiä 500 000 euroa

Valtiovarainministeriössä valmistellaan lainmuutosta, jolla farmari-, tila- ja maastoautojen rekisteröiminen pakettiautoiksi kielletään.

Huhtikuun puolivälistä alkaen on ollut mahdollista muuttaa riittävän iso dieselkäyttöinen henkilöauto pakettiautoksi ja hyötyä pakettiautojen matalammasta dieselverosta, joka lasketaan auton kokonaismassan mukaan.

– Tilanne on hyvin tiedossa ja sitä on perusteellisesti selvitty, sanoo vanhempi hallitussihteeri Heikki Kuitunen valtiovarainministeriöstä.

Tulkinta höllenihuhtikuussa

Isojen henkilöautojen ajoneuvolajin muuttaminen pakettiautoksi on ollut mahdollista jo vuodesta 2003.

Sen lisäksi 16. huhtikuuta Ajoneuvohallintokeskus höllensi tulkintaansa pakettiautojen istuimista.

– Mielestäni ei ole asianmukaista, että täysin samanlainen auto voi olla verotettuna joko pakettiautona tai henkilöautona sen mukaan, mitä auton omistaja haluaa. Kyllä näiden autojen välillä pitää jonkinlainen erottelu olla.

Auton omistajalle henkilöauton muuttaminen pakettiautoksi on kannattavaa, mikäli kyseessä on dieselkäyttöinen auto.

Pakettiautojen dieselvero on selvästi matalampi kuin henkilöautoilla.

Säästöä tulee vuositasolla enimmillään 600–700 euroa.

Uhkana miljoonienveromenetykset

Valtiovarainministeriö on selvittänyt, kuinka yleistä henkilöautojen muuttaminen pakettiautoiksi on.

Kuitunen ei halua kertoa tarkkoja lukuja. Hänen mukaansa pelkästään kevään aikana on tuhansia henkilöautoja on muutettu pakettiautoiksi.

– Todennäköisesti muutama kymmenentuhatta henkilöautoa muutettaisiin henkilöautoiksi, jos tämä näin jatkuisi. Tällöin puhutaan kymmenen miljoonan euron veromenetyksistä.

– Ajoneuvoluokan muutoksia on tehty kiihtyvästi sen jälkeen, kun Ajoneuvohallintokeskusta antoi huhtikuussa uuden ohjeistuksen asiasta.

Ajoneuvolajin muuttamisesta ovat auton omistajien lisäksi hyötyneet autokauppiaat. Isoja autoja voidaan markkinoida asiakkaille kevyemmällä dieselverolla.

Asiakas voi autokaupassa päättää auton rekisteröimisestä pakettiautoksi.

Pakettiautojenrekisteröinti kasvoi

Ajoneuvohallintokeskuksen rekisterin mukaan tammi–kesäkuussa uusien pakettiautojen rekisteröinnit kasvoivat 26 prosenttia, kun taas henkilöautojen rekisteröinnit vähenivät kymmenen prosenttia.

Lähes puolet kasvusta tuli henkilöautoiksi muutetuista pakettiautoista.

Autoalan Keskusliiton puheenjohtajan Matti Pörhön mukaan pakettiautojen myynnin kasvussa on yhtenä selittävänä tekijänä mahdollisuus ajoneuvolajin muuttamiseen.

Hänen mukaansa autokauppiaiden kuuluu kertoa asiakkaille kustannussäästöistä.

– Ilman muuta asiakkaalle kerrotaan tarvittaessa, jos auto voidaan rekisteröidä pakettiautoiksi. Tämähän on täysin laillista toimintaa ja kauppiaiden pitää palvella asiakkaitaan, Pörhö sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    2. 2

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    3. 3

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Tanskan kruunu poikkeuksellisen vahva euroon verrattuna – keskuspankki voi ryhtyä toimiin

    6. 6

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    7. 7

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    8. 8

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    9. 9

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    10. 10

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    4. 4

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    5. 5

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    6. 6

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    7. 7

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    8. 8

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    9. 9

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää