Eurooppalainen talousmalli elää

Julkaistu:

1990-luvun alussa minun kaltaiseni virkamiehet, jotka laativat Clintonin hallinnolle pitkän aikavälin talousennusteita, pitivät uhkarohkeana arvioita, joissa povattiin yli 2,5 prosentin keskimääräistä vuosittaista kasvuvauhtia. Varoitimme, että todellinen kasvu saattaisi osoittautua jopa hitaammaksi. Todellisuudessa 1990-luvulla Yhdysvaltain talous kasvoi 3,4 prosentin keskimääräistä vuosivauhtia.

Yhdysvaltain talous on tänä päivänä todellakin yhdeksän prosenttia rikkaampi kuin olisimme kymmenen vuotta sitten uskaltaneet ennustaa. Tämä pitää paikkansa huolimatta työmarkkinoiden toimimattomuudesta ja laajimmista tuotantovajeista suhteessa potentiaaliseen tuotantoon sitten 1980-luvun alun.

Yhdysvalloissa "uusi talous" on osoittautunut todeksi, ja kaikki viittaa siihen, että ensi vuosikymmenellä kasvu on vielä nopeampaa kuin aikaisemmin.

Talouskasvun kiihtyminen Yhdysvalloissa 1990-luvun lopulla ihmetytti kaikkia niitä, jotka loivat katseensa yli Atlantin Länsi-Eurooppaan: missä oli Euroopan "uusi talous"? Saatoimme nähdä sitä Skandinaviassa ja hajanaisina pesäkkeinä myös muualla. Sen sijaan tieto- ja kommunikaatioteknologian kehitys ei tuntunut vaikuttavan voimakkaasti tuotannon ja tuottavuuden kasvuvauhtiin koko talouden tasolla. Eurooppa näytti jäävän yhä pahemmin jälkeen Yhdysvalloista.

Ja kuitenkin, tarkastellessamme tämänhetkistä tilannetta Atlantin molemmin puolin Länsi-Eurooppa näyttää menestyvän huomattavasti paremmin kuin viime vuosikymmenen bisneslehdet antoivat odottaa. Esimerkiksi Länsi-Euroopan tuottavuus työtuntia kohden on vain noin kymmenen prosenttia Yhdysvaltain alapuolella.

Northwestern Universityssä työskentelevä taloustieteilijä Robert Gordon näkee Yhdysvaltain bruttokansantuotteessa useita kiinnostavia piirteitä, joiden tulisi antaa Amerikan mallia ylistäville ja Eurooppaa arvosteleville aihetta varovaisuuteen.

Amerikkalaisten on esimerkiksi pakko ostaa autoja, koska julkinen liikenne on niin surkeassa jamassa. Autojen arvo huomioidaan bruttokansantuotteessa, kun taas Euroopan julkista liikennejärjestelmää ei sisällytetä bruttokansantuotteeseen positiivisena arvona matkustajille, vaan menoeränä hallitukselle.

Vastaavalla tavoin amerikkalaiset pitävät kahta miljoonaa kansalaistaan vankilassa; myös vankiloiden rakentamisesta ja vartijoiden palkkaamisesta koituvat kulut on laskettu bruttokansantuotteeseen.

Professori Gordon huomauttaa myös, että Yhdysvaltain ankara ilmasto eli kylmät talvet (paitsi Floridassa ja Kaliforniassa) ja kuumat kesät (paitsi Washingtonissa, Oregonissa ja Kaliforniassa) pakottavat käyttämään enemmän varoja lämmitykseen ja jäähdytykseen kuin Euroopassa.

Mikä on näiden laskelmien lopputulos? Länsieurooppalaiset työskentelevät noin 25 prosenttia vähemmän kuin amerikkalaiset, ja kuitenkin heidän hyvinvointinsa (ilmasto mukaan luettuna) on vain noin 15 prosenttia alhaisempi kuin amerikkalaisilla. Myös eurooppalaisten tulonjako on tasa-arvoisempi ja köyhyysaste alhaisempi kuin amerikkalaisilla. Tästä näkökulmasta Länsi-Euroopalla näyttää olevan vähintään yhtä suuri oikeus vaatia itselleen "hyvän yhteiskunnan" titteliä kuin Yhdysvalloilla.

Koko talouden tasolla Yhdysvaltain ja Länsi-Euroopan välinen tuottavuuskuilu ei näytä laajenevan kovin nopeasti, jos ollenkaan. Tuottavuuden kasvu on Länsi-Euroopassa lähes samalla tasolla kuin Yhdysvalloissa, mikä puolestaan viittaa siihen, että uusi talous on saapumassa Länsi-Eurooppaan, joskin hiljaa ja huomattavasti vähemmällä metelillä kuin aikoinaan Yhdysvaltoihin.

Tietenkin kaikkiin suotuisiin arvioihin Länsi-Euroopan talouden tilasta on suhtauduttava varauksellisesti. Esimerkiksi työttömyys näyttää Euroopassa jälleen olevan puolet korkeampaa kuin Yhdysvalloissa.

Työvoiman osallistumisaste on alhaisempi – eikä tämä useinkaan ole tulosta vapaasta valinnasta, vaan työntekijöiden lannistuneisuudesta ja instituutioista, jotka tekevät kaikkien aikuisten työssäkäynnin samassa kotitaloudessa äärimmäisen vaikeaksi.

Euroopassa työn tuottavuuslukuja paisuttaa, että ne potentiaaliset työntekijät, jotka olisivat vähemmän tuotteliaita, ovat huomattavasti todennäköisemmin kokonaan poissa työelämästä. Kaiken yllä häämöttää Länsi-Euroopan sosiaaliturvavaltioita uhkaava väestöllinen kriisi alueen asujaimiston vanhetessa.

Mutta mistä ylisummaan löytää maa tai alue, jota eivät vaivaisi vakavat taloushuolet tai syvät rakenteelliset ongelmat?

1990-luvun lopulla Yhdysvallat koki hämmästyttävän pitkään kestäneen taloudellisen hyväonnisuuden ajanjakson, jota pönkitti lisäksi joukko erinomaisia instituutioita sekä suhteellisen onnistunut talouspolitiikka. Vuoteen 2000 mennessä Euroopan vanhemmat hallintovirkamiehet alkoivat pelätä, että he saisivat jokaisessa tulevassa kansainvälisessä kokouksessa todennäköisesti jälleen kerran kuulla amerikkalaisten saarnaavaan, kuinka Euroopan olisi syytä muuttua enemmän nyky-Amerikan kaltaiseksi.

Siksi on tärkeää huomata, kuinka vähän – jos ollenkaan – Yhdysvallat on viime vuosikymmenen aikana vallannut alaa sosiaaliturva-asioissa suhteessa Eurooppaan. Oppimista olisi myös amerikkalaisilla.

J. Bradford DeLong on kansantaloustieteen professori Kalifornian yliopistossa Berkeleyssa ja Yhdysvaltain entinen apulaisvaltiovarainministeri.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    6. 6

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    7. 7

      Trumpilla kaksi ehdokasta Fedin johtoon

    8. 8

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    9. 9

      Minä vuonna synnyit? Katso, kuulutko voittajien vai häviäjien sukupolveen

    10. 10

      Työllisyys parani, mutta ”toive kesätyöstä jäi monelta saavuttamatta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    3. 3

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    4. 4

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    5. 5

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    6. 6

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    7. 7

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    8. 8

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    9. 9

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    10. 10

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää